On ollut hyvä syksyn alku, vaikka mieli tekeekin aurinkoon ja kesän lämpöön vielä.
Tuntuu tämä polkuni olevan täynnä kasvun paikkoja.
Pari viikkoa sitten olin purjehtimassa Tukholman saaristossa neljätoista vuotiaan poikani leirikoulun mukana. Purjehtiminen oli oikein antoisaa ja säät suosivat. Silti siellä oli haasteita matkassa. Laiva oli 22 metrinen kaksimastoinen kuunari, upea puinen vanha purjelaiva. Vietimme laivalla neljä yötä ja viisi päivää. Yöpyminen tapahtui kannen alla yhdessä avoimessa tilassa kerrospunkissa. Meitä oli siellä samassa tilassa 32 henkilöä, joista 27 oli teinejä. Yksityisyydestä kenelläkään ei ollut tietoakaan - muualla kuin maissa myöhään illalla ja aikaisin aamulla. Saaristo on yhtä upeaa kuin Turun saaristo. Ilohan niitä maisemia oli katsella ja meri-ilmasta nauttia. Silti tottumaton kun olen tuollaisen teinijoukon (joista suurin osa oli ei-vapaaehtoisesti mukana) seassa olemaan kaiken aikaa siinä oli omat haasteensakin. Kaikkien täytyi osallistua laivan erilaisiin töihin vuorollaan. Siinäpä sitä taiteilua tarvittiin, että saatiin vähemmän kiinostuneet teinit hommiin ja pysymään paikallaan.
Olihan siinä välillä vaikeuksia itse pysyä aikuisena eikä eksyä teiniksi teinien joukkoon. Huh - olen iloinen, että oma teini-ikäni on jo kaukana takana. Hämmentävää aikaa sekä heille että aikuisille heidän kanssaan. Hienostihan ne meidän teinit kuitenkin selvisivät viikosta ja me vanhemmat siinä mukana.
Opettaja piti joukon hyvin kasassa ja aisoissa. Nostan hänelle hattua, ei ole helppoa luotsata sellaista laumaa päivästä toiseen tutussa luokassa ja vielä haastavampaa se on oudoissa olosuhteissa.
Kaikkinensa purjehdus oli hieno kokemus, jota voisin tehdä uudelleenkin.
Purjehduksen jälkeinen elämä on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle. Töitä on ihan mukavasti ja silti voin elää hidasta elämääni, siis kiireetöntä olemista, mistä niin nautin.
Eilen illalla tunnekivut vyöryivät ylitseni - kuin hyökyaalto ne pyyhkäisivät minut mennessään. Kipuiluun oli sekoittunut vanhaa ja uudempaa kipua. Kipuilut tulevat usein ennalta varoittamatta, jokin asia - kohtaaminen tai luettu, ajateltu - tuo ne pintaan. Joskus ne ovat mukana päivittäisessä olemisessa ja elämisessä hiljaisesti, joskus taas vyöryvät yli ja vievät mukanaan, jolloin kipuilu on niin voimakasta, että sen kanssa täytyy vain olla ja jos hyvin käy, on joku joka haluaa kuunnella tai olla vain vieressä - läsnä.
Kivutkin hellittävät aikaan, menevät ohi ja on taas hyvä ja onnellinen olotila. Kivusta huolimattakin voi olla onnellinen olotila, ei kipu estä onnellisuutta ja tyytyväisyyttä. Se on vain toinen puoli kolikosta.
Elämä on monenlaista olemista ja tekemistä, tuntemista. Vaikka joku tekeminen ja oleminen on mieluisempaa, silti kaikki on yhtä arvokasta, myös ne vähemmän mieluisat tuntemukset ja tapahtumat. Kaikki asiat ovat kasvattamassa minua ja opettamassa kävelemään omaa tietäni yhä vakaammin. Löydän vapauden elämään ja tunteisiin syvemmin joka hetki. Se tuntuu hyvältä.
