Friday, August 17, 2012

Löytöretkellä elämän merkityksiä etsimässä, kyselyikäisenä aikuisena


Millaista elämää tahdon elää?


Juttelin erään ystävän kanssa ja hän puhui elämäntehtävästään, kuinka hän on tehnyt kyseistä työtä koko elämänsä ja rakentanut sitä, rakentanut sen varaan. 

Nii-in, mikä se kenenkin elämäntehtävä on, kuka mitäkin on täällä tekemässä ja mistä haluaa tulla muistetuksi?  Kyseinen ystävä tekee tärkeää työtä, joka pitää asioita rullaamassa ja silti jäin miettimään…. tahtooko hän oikeasti tulla muistetuksi siitä vai mistä?

Kysymykset siltana selkeyteen

Mistä minä tahdon olla ja tulla muistetuksi? Mikä on minulle tärkeää? Kuka ja ketkä ovat minulle tärkeitä? Kenelle minä olen tärkeä? Kenelle minä haluan olla tärkeä? Erityisen tärkeä? Milloin ne asiat ovat minulle tärkeitä, milloin tahdon olla tärkeä tai merkityksellinen rakkailleni?

Tahdonko vanheta yksin? Kenen kanssa tahtoisin elää ja kasvaa, nauttia elämästä? Millaisen ihmisen tai millaisten ihmisten kanssa tahtoisin elää elämääni? Millaisia ihmissuhteita tahtoisin matkalleni? Millaisella mielellä tahtoisin kulkea elämääni? Minkä tahtoisi ohjaavan elämääni ja minua elämässäni?

Miten tahtoisin elää elämääni, millaisessa paikassa tahtoisin elää? Millaisiin asioihin tahtoisin suunnata huomioni?
Minkälaisessa paikassa tai millaisessa tilanteessa kokisin olevani tyytyväinen itseeni ja elämääni?

Miten tahtoisin kuolla sitten joskus, milloin tahtoisin kuolla? Ketä tahtoisin olevan lähelläni kuolemani hetkellä? Miten tahtoisin elää seuraavaa elämääni, jos sellaista tahdon?
Niin paljon kysymyksiä asiaan liittyen ja lisää löytyy, kun vain hiukkasen pysähtyy kysymään. Moneenko niistä osaan vastata juuri nyt?

Olen miettinyt näitä kysymyksiä koko ikäni. Kysymyksetkin ovat matkan varrella kasvaneet ja muuttuneet hiukan. Useisiin noista kysymyksistä on löytynyt vastaus, joka on pysynyt koko ajan samana, moniin on vastaus myös muuttunut, kun olen kasvanut ja elämässäni kulkenut.

Usein olen lukenut ja kuullut kysyttävän, mitä tahtoisit tehdä, jos sinulla olisi vain puoli vuotta elin aikaa, kolme kuukautta tai ehkä vain kolme viikkoa? Mikä olisi silloin tärkeää? Mikä painaisi vaakakupissa? Millaisella aikavälillä tahtoisin, osaisin ja uskaltaisin tehdä muutokset elämääni, että eläisin sellaista elämää, kuin juuri nyt tahtoisin elää?

Oih, lisää kysymyksiä ja voi miten hankalaa voikaan olla löytää rehellisiä tai itselle ”oikeita” vastauksia mielen tai sydämen syvyyksistä. Miten asiat ovatkaan joskus ylösalaisin tai epäselvinä mielessämme!

Olen huomannut, että vastauksia ei ole todellakaan helppoa löytää. Meitä ei ole opetettu kuuntelemaan itseämme ja omia mielen tai kehollisia tuntemuksiamme. Päinvastoin monet meistä on opetettu tottelemaan ja miellyttämään, suorittamaan ja ehtimään… - mitä sitä turhia miettimään.... 
Minusta nuo ajatukset ja kyselyt eivät ole turhia vaan aivan päinvastoin.

Meidät on opetettu myös kulkemaan vanhempien, opettajien, kasvattajien viitoittamaa tietä niin pitkälle, että omat kiinnostukset ja tahto ovat hukkuneet jopa niin, että jos kysytään, mitä tahdot elämältäsi, niin vastaus voi olla jotain muuta kuin oikeasti tahtoo tai että - en tiedä.

Surullista, kuinka vieraita olemme itsellemme, kuinka vieraita meidän omat kiinnostuksen ja innostuksen kohteemme voivat meille olla tai kuinka hankalaa saattaakaan olla aloittaa tutkimusmatka itseen. Edessä on niin paljon kuoppia ja risuja, verhoja ja sumua, joiden siirtäminen ja häivyttäminen vaativat paljon yritystä, jaksamista, ymmärrystä, uteliaisuutta ja lopulta innostusta.

Kun matkalle tulee lähteneeksi, sitä ei voi enää keskeyttää, sielu ja sydän puskevat itsensä läpi esteiden. Tällä matkalla peilaus, apu ja tuki ovat tarpeen – onneksi niitä on tarjolla ja saatavana meille kaikille.

Onneksi meillä kaikilla on tarpeeksi aikaa selvitellä oman elämän kysymyksiä, oman elämän tärkeysjärjestyksiä, juuri niin kauan kuin tarvitsemme – jos tahdomme.

Siispä tätä kysymysten ja vastauksien etsimisten matkaa jatkaen, jakaen, rakastaen, uteliaana edeten…

Tuletko mukaan matkalle – löytöretkelle itseen? 

Thursday, August 9, 2012

Varjoista valoon


Käännös psykoterapiaopettajani Robert Mastersin uutiskirjeestä:
Ajattelin, että tässä sanotaan varjoistamme ja niiden kanssa työskentelyn tarpeesta aikas hyvin.

Tuo Varjosi ulos pimeästä



Termi “varjo” ja “varjo työskentely” ovat tulleet yhä yleisemmäksi psykologisissa, henkisissä ja henkilökohtaisen kasvun piireissä. Yhä enemmän puhumme tietyistä varjoistamme ja niiden elementeistä tiedostaen tarpeen tehdä niille jotain enemmän kuin vain myöntää ne – siinä selitys ”varjo työskentelylle”.

Se mitä tarkoitan “varjollamme” on mikä tahansa meissä saa meidät irrottautumaan sellaisesta mitä emme ole hyväksyneet itsestämme, mitä tahansa, mitä emme ole valottaneet tai mikä ei loista meissä, mitä tahansa itsestämme, mitä pidämme näköpiirimme ulkopuolella.

Niinpä varjomme on se alue meissä, joka pitää majaa alueella, jota emme ole kohdanneet tai emme osaa tai halua kohdata itsestämme.

Jopa niin pitkälle, että ohjelmointimme (erityisesti sellainen, joka pohjaa lapsuuteemme) saa meidät toimimaan tietyllä tavalla, on meidän varjomme tai sellainen ohjelmointi, jonka pidämme piilossa.

Esimerkki: Lapsena, kun olimme hyvin peloissamme isämme suuttumuksesta; hänen toistuvat raivokohtaukset saivat meidät kääntymään sisäänpäin. Löysimme jonkinlaisen turvallisuuden tunteen kun olimme mahdollisimman kilttejä hänelle, huomioimatta sitä, miltä meistä tuntui. Vaikka olisimme tunteneet suuttumusta häntä kohtaan, painoimme sen nopeasti piiloon, koska suuttumus olisi pahentanut asioita vielä enemmän. Eipä ole lainkaan ihme, että päädyimme suhteeseen toisensa jälkeen, jossa kumppani ilmaisi suuttumustaan meitä molempia kohtaan. Kun tunsimme suuttumusta häntä kohtaan, painoimme sen välittömästi piiloon jopa niin, että ajattelimme, ettei meissä ole suuttumusta tai vihaa, ja se sai meidät vetäytymään hänestä (mikä tavallisesti vain lisäsi heidän suuttumustaan meitä kohtaan). Kuinka helppoa onkaan heijastaa omaa vihaamme heihin! Olimme oppineet pitämään suuttumuksemme piilossa varjoissa. Suuttumuksemme, jota emme hyväksy itsessämme ja piilotettuna jää isoksi osaa varjoamme kunnes käännymme sisäänpäin ja alamme kehittää läheisyyttä sen kanssa.

Kun olemme tietoisia ohjelmoinneistamme ja emme anna niiden johtaa meitä, sitä ei voi enää kutsua varjoksi, mutta meidän täytyy ehkä edelleen työskennellä ohjelmointimme kanssa, tällä kertaa avoimesti ja pitäen sitä tietoisuudessamme.

Kun toimimme varjojemme mukaisesti, yleensä emme tiedä silloin, että teemme niin. Se, että saatamme esimerkiksi tuomita toista, että hän ei kuuntele meitä (vaikka hän itse asiassa kuuntelee, mutta ei ole samaa mieltä kanssamme), voi tarkoittaa, että emme itse kuuntele toista – tai että oikeastaan olemme huonoja kuuntelijoita. Tässä kohden me heijastamme omaa ominaisuuttamme toiseen sellaisella voimalla, että estämme itseämme näkemästä sitä ominaisuutta itsessämme!

On hyvin yleistä, että varjo heijastaa itseään, oli se sitten henkilökohtainen tai kollektiivinen. Meidän on helppoa heijastaa toisiin asioita, joista emme pidä tai tiedä itsessämme; ja yhtälailla ryhmät onnistuvat tekemään sen toisille ryhmille tai kansakunnat toisille kansakunnille (sellainen heijastaminen näkyi massiivisesti Kylmän sodan aikana, kun USA ja Venäjä heijastivat omia varjojaan ja erilaisia vastenmielisiä laatujaan toisiinsa).

(Huom: On tärkeää muistaa, että vaikka me heijastamme tiettyjä ominaisuuksia toiseen – kuten esim. ajattelemattomuuttamme – se ei tarkoita automaattisesti, että he eivät olisi ajattelemattomia! Se mikä merkitsee, on että emme yksinomaan keskity siihen, mitä he tekevät vaan myös siihen, mitä itse teemme.)


Tietääksemme varjomme, meidän on tuotava se selkeästi näkyvillemme ja tunnistaa sen osaset, sen tavat toimia ja lopulta, sen alkuperän…