Tunteva olento

Kun minusta tuntuu, minussa tuntuu, minä tunnen... monta merkitystä tuntea sanalla ja monella lailla tuntuu.

Kun kipu iskee, puskee päälle. 

Käyn edelleen jatkuvasti omia traumojani läpi, koetan saada selvää itsestäni, minun on tehtävä se, koska on alueita olemisessani ja tekemisessäni, jotka eivät oikein suju tai ne tuntuvat ylivoimaisen vaikeilta tai pelottavilta. Olen terapoitunut jo yli kymmenen vuotta omien traumojeni ja kökköohjelmoitumisteni takia.Psykoterapeuttisessa koulutuksessani mentiin oikein vahvasti sisälle itseemme ja asioihimme. Huh! Oikeastaan se koulutus oli erinomainen apu avaamaan tiukasti kiinni olleita sopukoita minussa ja käyttäytymiseni alkulähteissä.

Ja nyt vasta alan päästä ymmärrykseen ja tuntemusten kokemiseen, että se olin minä jolle tapahtui jotain, mikä vaikuttaa edelleen liiankin usein tekemisiini, reaktioihini jokapäiväisessä elämässäni - ja se sattuu, se koskee, kipu tuntuu kehossani, tunteissani, mielessäni ja jopa energiatasolla.  Aiemmin olen ulkoistanut sen osan minusta ja elämästäni, ajatellut sitä aikaa ja osaa minusta kuin jonakin toisena henkilönä tai kuvitteellisena asiana. Vaikka sattuu ja tunnekipuilen tai kehokipuilen välillä voimakkaasti - psykosomaattinen otus kun olen - se vapauttaa uskomattoman paljon, kun saan auki niitä vanhoja umpisolmuja. 

Toiset ovat kokeneet ihan varmasti paljon ehkä samantyyppisiä asioita tai vielä ns. kovempia juttuja, mutta se mitä minä olen kokenut, on minulle ja minun toiminnalleni, ajatus- ja tunnemaailmalleni merkityksellistä. Ei ole tarvetta vertailla traumojen tai traumatisoitumisen laatuja ja tapoja toisten kanssa. Kaikkien kokemukset ovat ainutlaatuisia ja merkityksellisiä juuri kokijalle. 
Tahtoni on parantua ja eheytyä vielä useammalla elämäni osa-alueella, eheytyä terveesti itsenäiseksi ja toimivaksi, mutta samalla yhteistyökykyiseksi olennoksi, naiseksi. Tahdon myös olla näkyvä ja kuuluva ihminen kaikkine avuineni ja vikoineni. Kumpiakin löytyy ja tiedän sen, että näin on. Aina en kuitenkaan muista ja tunne, että minulla todellakin on myös avuja, olen lahjakas ja osaava monissakin asioissa. Usein tunnen olevani niin kovin keskeneräinen ja kuin Liisa Ihmemaassa silmät pyöreinä katsomassa itseäni, maailmaa ja suhdetta minun ja maailman välillä. 

Kaikesta huolimatta onnea ja iloa

Uskomatonta, miten me ihmiset olemme ja meidän elämämme ovat rakentuneet; vaikka on hyvinkin vaikeita aikoja elämässä ja niistä vaikeista seuraa ehkä vielä lisää vaikeuksia, niin silti joukkoon mahtuu iloisia, onnellisia ja hyviä aikoja ja asioita. Iloiset ja onnelliset ajat auttavat jaksamaan ja voimistumaan omaksi itseksemme. 
Ilon ja onnellisuuden löytyminen itsestä ja itseen kantaa pitkälle. Joskus sen eteen on tehtävä paljon töitä ja se kannattaa. 

Työnä auttaminen ja vahvistaminen

Työssäni koetan auttaa kanssaihmisiä löytämään itseään ja vahvuuksiaan. Kokemuksia riittää omastakin takaa, silti toisten tarinat ja elämän tilanteiden ymmärtäminen tuo lisää perspektiiviä. 
Minulle ei riittänyt pelkkä puheterapia ja hypnoosi ei toiminut vaan tarvitsin kehokeskeisen lähestymistavan, niin että kehoni otettiin mukaan ja kehoani kosketettiin turvallisesti ja kunnioittavasti tai sain ja jouduin liikkumaan terapian aikana. Lamaantuminen, jota olin lapsena kokenut tai jäätyminen oli ainoa keino selvitä, siitä oli ja on päästävä irti terapiassa ja edetessä. On kyettävä liikkumaan, saatava lamaantuneet tunteet toimiviksi. 
Siksipä minä teen kehokeskeisesti työtäni ja kehokeskeistä terapiaa tai vaikka 'vain' hierontaa ja vyöhyketerapiaa. 
Jokainen ihminen ansaitsee hyvän kosketuksen ja kohtaamisen, näkyväksi ja kuulluksi tulemisen.  


 

hassuttelua tai sitten ihan vakavaa asiaa

On hyvä hassutella ja purkaa asioita sanoihin, harmitonta ja sitten taas hauskaa riimittelyä.

 

Tämä räpruno pitäisi varmaan laululausua vaikkapa juutuubiin vaan olkoon vaikka tässä ihan jokaisen omana räppinä. Tämä lähti syntymään viime sunnuntaina siitä, kun mun poikani inhoaa pakkoruotsia, kuten niin monet muutkin lapset ja nuoret.

Tultiin tänne tähtipölystä
eikä mistään apinan mölystä.
Unelmoin monesta mahdottomuudesta.
maailmanmenosta aivan uudesta.

Laulun lahjat on mulle suotu
mutten niitä maailmaan tuonu.
Lapset täällä on mahdottoman fiksui
samalla ne on meidän omii muksui.
Ei tämä oo mittään suomi poppii
Ruotsii Suomesson pakko oppii.
Eduskunta täällä lakia sätää
turhan aikasista asioista päättää.

Unelmoin monesta mahdottomuudesta
maailman menosta aivan uudesta.
Olisi kyllä jo aika muistaa
että elämä alkaisi luistaa.

Elämän laineilla maailmaa seilataan
myrskyjä elämän merille peilataan.
Ahneus ja pelko tekee meistä tautista
vaikka kaikki vois olla niin hienoo ja kaunista.

Unelmoin monesta mahdottomuudesta
maailman menosta aivan uudesta.
Olisi kyllä jo aika muistaa
että elämä alkaisi luistaa…

Maailma on täynnään turhaa uutista
sitä meille tungetaan kaikista tuutista.
nyt pitäs uusia juttuja ilmoille huutaa
hyväksi tämä meidän maailma muuttaa.

Unelmoin monesta mahottomuudesta
maailmanmenosta aivan uudesta.
Olisi kyllä jo aika muistaa
että elämä alkaisi luistaa.

Eilen illalla oli ihan maailman loppu
tänä aamuna uuteen on hoppu.
Ihmeitä nousee jostain tuskasta,
vaikka metsässä olevasta puskasta.

Unelmoin monesta mahottomuudesta
maailman menosta ihan uudesta.
Olisi kyllä jo aika muistaa
että elämä alkaisi luistaa.

Tultiin tänne tähtipölystä
eikä mistää apinan mölystä.

Kaikki ei mennytkään ihan myttyyn
uusi tähti tänne syttyy…

Sisäinen Lapsi

Termi 'sisäinen lapsi' kuulostaa hassulta ja usein minulta kysytäänkin, mitä se tarkoittaa tai mitä minä tarkoitan tuolla termillä. 

 

Meistä jokainen on saanut fyysisen alkunsa, joko enemmän tai vähemmän toivottuna, vanhempiensa yhdynnästä, kasvanut äidin kohdussa, syntynyt, ollut vastasyntynyt vauva, kasvanut vähitellen ja käynyt läpi kaikki iät tähän asti, siihen missä elämässään on menossa tällä hetkellä. Meissä on sisällämme jokainen aikakausi, jonka olemme eläneet, kokemukset ja tunteet, joita olemme kokeneet ja eläneet. Näin ajatellen minussa elää jokaisessa iässä elävä minä. Lapsuuden ympäristö ja kokemukset ovat muokanneet meitä voimakkaimmin. Lapsi kasvaa ja kehittyy nuoruuden kautta aikuiseksi ja jokainen kasvuiässä koettu asia ja tunne kasvaa persoonallisuuteemme kietoutuneeksi osaksi, osaksi identiteettiämme ja yksilöllisiä ominaisuuksiamme. 
Kaikkein parhaimmissakin olosuhteissa kasvavat lapset ehdollistuvat vanhempien, ympäristön ja koulun vaikutuksesta ja elävät sen ehdollistumisensa, ohjelmoitumisensa mukaisesti.

Aikuisenakin ohjelma voi noudatella niitä sääntöjä, joissa lapsi on elänyt tai ehkä lapsi on päättänyt muuttaa historian kulkua ja omaa elämäänsä ja elääkin juuri päinvastaisesti. Kummassakin tapauksessa on kysymys ohjelmoitumisesta ja siten voisi sanoa, että sisäinen lapsi ohjaa elämää. 
On ollut ja on edelleen paljon lapsistaan terveesti ja oikeasti huoltapitäviä, lapsiaan rakastavia ja rakkautensa osoittavia vanhempia. Onneksi tänä päivänä yhä useampi vanhempi ilmaisee tunteensa ja hyväksymisensä lapselleen ja onneksi vitsan säästäminen ja oikeanlainen kannustaminen osataan jo paljon paremmin kuin meidän nykyaikuisten lapsuudessa. 

Meidän joukossamme on lapsia, jotka eivät ole saaneet leikkiä, nauraa tai olla lapsia. On lapsia, joiden on ollut pakko tehdä ja suorittaa ollakseen hyväksytty. On lapsia, joita on rohkaistu vain nauramaan ja olemaan kilttejä, mutta suuttuminen, kiukku, alakulo ei ole ollut sallittua. On lapsia, joille ei ole annettu minkäänlaisia rajoja tai heidät on jätetty ilman huomiota. On lapsia, jotka ovat joutuneet kasvamaan jatkuvien tappelujen keskellä. On lapsia, jotka ovat joutuneet pitämään huolta itsestään, sisaruksistaan tai vanhemmistaan - liian nuorina. On lapsia, joita on rankaistu, pahoinpidelty, käytetty tavalla tai toisella hyväksi jne.

On niin paljon erilaisia tarinoita, jotka ovat tositarinoita, kokemuksia lapsen elämässä. Voi olla, että syystä tai toisesta aikuiset tai toiset lapset eivät ole nähneet tai näe sitä siten kuin kyseinen lapsi on kokenut asiat, mutta lapselle se on totisinta totta ja hän oppii elämään sen mukaisesti. 
Lapsella on yleensä hyvin elävä mielikuvitus ja selviytymisvaisto auttaa luomaan selviytymiskeinoja, joiden avulla lapsi kykenee elämään vallitsevissa puitteissa ja oloissa. Lapsi voi myös kehittää oman tarinan, joka tuntuu paremmalta tai tarinan, joka oikeuttaa aikuisen kohtelemaan lasta kaltoin. 

On todella niin paljon tarinoita - hyviä ja vähemmän hyviä!

Menneiden tutkiminen

Menneiden tutkailusta ollaan monta mieltä. Monesti olen kuullut sanat: "Mitä sinä niitä vanhoja kaivelet. Unohda jo ne ja jatka elämääsi!"

Tämä meidän elämämme on niin kummallista. Kyllähän minä itsekin olen sitä mieltä, että unohdan jo ja jatkan elämääni vaan sitten jatkan elämääni sillä samalla rajoittuneella tavalla, jolla olen ennenkin elänyt. Mistäpä muualta se rajoittuneisuus tulee kuin niistä vanhoista asioista ja elämäntapahtumista, mitkä olen joskus elänyt ja saanut siipeeni. 
Sisäinen lapsi minussa suojautuu kynsin hampain ja jääräpäisen päättäväisesti mahdollisilta uusilta haavoilta, mutta en ehkä edes huomaa, että elän ja toimin sellaisissa rajoissa, joka pienentää minua ja mahdollisuuksiani. Omia ohjelmointejaan ja niiden vaikutusta tähän hetkeen on vaikeaa havaita ja ne paljastuvatkin hiljalleen, kun oppii katselemaan asioita sillä silmällä.

Miksi kaivella? No siksi, koska....

Ehkä kohtaan jatkuvasti samat haasteet ja vaikeudet, samantyyppiset ihmissuhteet ja tilanteet elämässä ja samalla energialla kuin ennenkin, ehkä väsyn ja masennun tai taistelen ja puolustaudun, elämä tuntuu rankalta ja epäoikeudenmukaiselta ja väsyn taas. Ehkä otan vastuuta liikaakin ja muidenkin asioista, vaikka en voi niihin mitenkään vaikuttaa tai voi olla, etten osaa kantaa lainkaan vastuuta itsestäni tai tekemisistäni.
Parisuhteessani saatan toistaa samaa kaavaa kuin lapsuuskodissa on ollut tai parisuhteeni ehkä kariutuvat yksi toisensa perään ja samasta syystä. Saattaisihan toki olla niinkin, että olisin oppinut ottamaan asiat ja ihmissuhteet hyvin kevyesti, ehkä kohtaamatta edes itseäni saati sitten muita kohdalle ja elämään osuvia ihmisiä, tavallaan taivaltaa täällä väistellen elämää.
Töissä ehkä kohtaan asioita, joita hoidan samalla tavalla kuin olen lapsena oppinut vanhempieni kanssa toimimaan tai nähnyt vanhempieni hoitavan asioitaan.

Enhän toki tarkoita, että kaikki on aina juuri noin, mutta edellä mainittu kuvaa hyvin tilanteita ja ohjelmointien seurauksia.
Enkä tarkoita, että vanhempia tai ympäristöä täytyisi syytellä ylenmäärin. On kuitenkin hyvä tunnistaa syy-seuraussuhteet ja ottaa oma voimansa itselleen, on hyvä löytää aktiivinen kasvusuunta elämälleen. 
Meidän on helpompi antaa muille, ympäristölle ja itselle anteeksi, kun tiedämme mitä annamme anteeksi. Liian nopea tai aikainen anteeksiantaminen ja ymmärtäminen ei aina toimi, järjen tasolla tapahtuva tunteiden käsittely jää vajaaksi. On helpompi päästää irti, kun tietää mitä tai mistä päästää irti ja kun tuntee tulleensa kuulluksi, ymmärretyksi, nähdyksi, olemassa olevaksi kaikkinensa. Irtipäästämistä auttaa kummasti, kun tunnistaa tunteet ja tuntemukset ja ymmärtää, missä tilanteessa on kyseisiä tunteita kokenut elämän aikana. 

Leikkisä ja valloittava pieni tai iso lapsi minussa

Lapsuuden karut kokemukset ovat saattaneet piilottaa lapsen leikkisyyden ja ihmetyksen loisteen silmistä eivätkä kaikki aikuiset osaa tai rohkene leikkiä tai eivät tiedä miten nauretaan maha kippurassa, tanssitaan sateessa, piirretään häpeämättä tikku-ukkoja, hassutellaan..... Lapsen uteliaisuus kaikkea kohtaan on ehtymätön ja meistä jokainen on ollut sellainen utelias lapsi, me voimme antaa sen uteliaan lapsen elää meissä edelleen, niin että voimme kohdata asioita ja ilmiöitä uteliaina ja ihmetellen. 
Lapsen elvyttäminen meissä onnistuu parhaiten siten, että lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi, huomioiduksi ja hoivatuksi - edes aikuisena. 
Meidän itsemme on hyvä huomata ja hoivata omaa sisäistä lastamme niin hyvin, että saamme tavallaan uuden lapsuuden ja uuden ohjelmoinnin.  

Lapsen elvyttäminen meissä avaa uudenlaisen ilon ja luovuuden, rohkeuden elää tätä elämää laajemmin ja vapaammin. 

 

Miten minä olen ohjelmoitunut?

Voi kuinka monella tavalla olenkaan ohjelmoitunut ja puran niitä edelleen yksin tai avustettuna aina kun huomaan, että - ai - tässä toimin juuri noin tai reagoin johonkin ihmiseen tai asiaan näin tai että jokin minussa rajoittaa tekemisiäni tai estää onnistumisiani.

Minun ohjelmoitumiseeni tässä elämässä on vaikuttanut ehkä rankimmin äitini kuolema ja sitä seuranneet muutamat vuodet. Olin kolme vuotias silloin kun äitini kuoli - aivan liian varhain ja nuorena. 
Elämä oli hyvin resuista ja pelottavaa silloin ja metsä ja puut olivat varmaankin ne turvallisimmat ja pysyvimmät asiat. Kotikaan ei ollut turvallinen. Isäni oli viikot metsässä savotassa ja tuli viikonloppuna käymään ja hoitamaan asioita ja meitä. 
Viikot minä ja veljeni olimme kotona usein vaihtuvien kotiapulaisten hoidettavina ja heissä oli hyvin monenlaisia ihmisiä, monet heistä olivat sellaisiakin, jotka eivät osanneet toimia lasten kanssa lainkaan - jo pelkkä hoitajien tiuha vaihtuminen on aiheuttanut turvattomuutta ja vaikeuksia myöhemmässä elämässä oppia luottamaan ihmisiin tai elämään.  
Kyläyhteisössä oli paljon alkoholin mukanaan tuomaa fyysistä, mentaalista ja tunteiden sairautta ja varmaan siellä oli myös sota-ajoista jälkeen jääneitä ongelmia, jotka näkyivät ja vaikuttivat ympäröivässä yhteisössä. Isäni ei käyttänyt alkoholia tai ollut väkivaltainen, mutta hän ei myöskään ollut paikalla näkemässä, kuulemassa ja suojelemassa meitä aina kun olisimme tarvinneet sellaista. Parhaansahan hän teki niissä oloissa ja jollainhan hänen täytyi hankkia elanto ja selvitä eteenpäin. Aikuisena ymmärrän sen, mutta lapsi minussa on itkenyt hiljaa sisäänpäin tarvettaan turvalliseen kotiin ja kotona olevaan vanhempaan - kuinka ollakaan, en ole osannut rakentaa pysyvää, turvallista ja hyväksyvää kotia mihinkään muualle kuin sisälleni, sieluni syvyyksiin. 
Meidän perheemme onneksi muutaman rankan vuoden jälkeen isä meni uudelleen naimisiin ja äitipuoleni tuli elämäämme. Toki vaikeudet eivät siihen loppuneet, mutta elämä helpottui merkittävästi ja meilläkin oli pysyvä välittävä aikuinen paikalla.
Minussa on elänyt hyvin vahvana itseään puolustava ja rakkautta tarvitseva lapsi ja se on näkynyt selvimmin parisuhteissani. Lapsuuden kyläyhteisössä ja tietyissä kotonakin tapahtuneissa tilanteissa koetut asiat ja vallinneet pelot ovat ajaneet minua erilaisiin - vaihtuviin - tilanteisiin ja suhteisiin matkani varrella ja muutenkin vaikuttaneet olemiseeni, tekemisiini ja tunteisiini.

Minulla on samalla tavalla, kuin monella muullakin kanssakulkijalla, tarve tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olen ja haluan oppia hyväksymään kohtaamani ihmiset sellaisena kuin he ovat. Olen työstänyt asioita ja hoitanut ja hoivannut oman sisäisen lapseni haavoja. Olen oppinut matkan varrella, että minun ei tarvitse hyväksyä kaikkia tekoja ja ilmiöitä automaattisesti sellaisenaan. Ei minun tarvitse hyväksyä tekoja, jotka sotivat oikeustajuani ja inhimillisyyttä vastaan. Minulla on lupa ja voin valita seurani ja elinympäristöni tänä päivänä. 

Yllä mainitut muutamat asiat ovat vain pieni osa sitä, mitkä olen ymmärtänyt ja oivaltanut itsestäni ja ohjelmoinneistani, löytänyt uuden tavan toimia ja elää, siirtynyt selviämistilasta vapaampaan elämiseen, olemiseen ja tekemiseen. 

Tavallaan jotkin kielteiseen ohjelmoitumiseeni vaikuttavat asiat ovat olleet myös siunaus ja auttaneet minua säilyttämään leikkisän, hassuttelevan, nauravan ja innostuvan lapsen minussa. Nauran siis - liiankin - paljon ja osaan ja rohkenen leikkiä ja hassutella. Metsä, kukkakedot, pilvet taivaalla ja koko luonto ovat ehtymättömiä voiman, kauneuden ja rauhan lähteitä, innostuksen aiheita.

Ilokseni ja onnekseni ystäväpiirissäni on useita samanhenkisiä ja hassuttelevia ja silti syvään ja vakavaankin keskusteluun ja kanssakäymiseen kykeneviä ihmisiä. 

Pidän hyvää huolta sisäisestä pienestä tyttösestäni ja hoivaan sitä osaa minussa, kun tunnen sellaiseen tarvetta. 

Kutsun sinutkin mukaan leikkiin :D, tulethan!

Sisäinen Lapsi-kurssilla lapsi meissä on elvytettävänä ja nähtävänä ja kuultavana. Ensimmäinen kurssiajankohta on la-su 18.-19.1.2014. Tampereella. Sitä jatkamme ensi vuoden puolella asiasta innostuneiden kanssa. 

Ota yhteys sähköpostilla tai puhelimitse, jos kuulet kutsun tulla mukaan hoivaamaan, vahvistamaan ja leikittämään omaa sisäistä lastasi sekä ymmärtämään ja oivaltamaan lisää itsestäsi. Viikonlopun hinta on 150,- (sisältää gluteenittoman kasviskeittolounaan ja kahvit/teet)

Syksy on alkanut

Niin se vaan kesä on mennyt ja syksy taas tullut. Luonnon kiertokulkua ei voi pysäyttää.
Kesä olikin todella upea ja pitkä tänä vuonna, kaiketi nyt tällainen kesäihminenkin jaksaa pitkän talven sinnitellä menemättä karhun kanssa talvipesään lepäilemään. 
Tuli samoiltua metsässä, uitua järvissä, nautittua lämpimistä ja aurinkoisista päivistä. 

Vaikka haikeilla mielin siirrynkin syksyyn, on silti jännittävää alkaa uusi kausi työrintamalla. 
Kaikenlaista kivaa on tullut eteeni, ja syksyn uudet meditaatio- ja kurssiaikataulut ovat valmistuneet. Meditaatioita aloittelen Tampereella maanantaina 7.10. klo 18-20.30 ja Nokialla sunnuntaina 27.10 klo 16-18.30. 
Työpajat alkavat Reiki-kurssilla lokakuussa la-su 19.-20.10. ja jatkuvat itsetuntemukseen liittyvillä aiheilla joka kuukausi jonkun kurssin muodossa. Marraskuussa on Sisäinen lapsi la-su 16.-17.11.

Olen käynyt läpi yli 10 vuotta omia traumojani ja ehdollistumiani, ohjelmoitumisiani, availlut lukituksiani ja löytänyt kaiken sen kautta itseäni koko ajan enemmän.  Olen osallistunut jos jonkinlaisille kursseille ja koulutuksiin, penkonut ja tonkinut omaa elämääni ja itseäni myös itsekseni tai kollegoideni ja ystävieni kanssa toisiamme auttaen. Haasteet ovat muuttuneet matkan varrella, eivät toki poistuneet, mutta vastaan niihin eri tavoin kuin aiemmin. Koen olevani kaiken aikaa aidompi, eheämpi ja enemmän jalat maassa sekä myös hengessä vahvempi. Elämä tuntuu aina vain ihmeellisemmältä.

Tampereen kurssikokonaisuus, jonka aloitan Reiki-kurssista, jatkuu itsetuntemuksen syventämiseen monin eri aihein. Ensimmäisenä perehdytään Sisäinen Lapsi -käsitteeseen. Omaa sisäistä lastaan on tosi hyvä hoitaa Reikillä, energialla ja muutenkin huomioiden sitä. Kurssit ovat viikonlopun kestäviä, joskus ehkä pitkiä viikonloppujakin.
Itsetuntemusta syvennetään koko ajan enemmän pitkin talvea. Sisäisen Lapsen lisäksi aiheina ovat mm. henkisyys, tunteet ja keho, ihmissuhteet, persoonallisuustyypit, jälleensyntymä eli menneet elämät, jne. Kurssikokonaisuus huipentuu kesällä 2014 viikon kestävään retriittiin, jossa yhdistellään talven aikana käytyjä asioita.
Menetelminä kursseilla ovat keskustelut, kuunteleminen, hiljentymiset, mielikuvaharjoitukset, äänityöskentely, liike, piirtäminen, peilaaminen, ryhmä- ja parityöskentely, jakaminen. 

Uskon, että näillä eväillä saadaan todella hyviä ja antoisia kohtaamisia, kuulluksi tulemisen kokemuksia ja osallistujien vahvistumista kerta kerralta enemmän. 

Vaikka puhun kurssikokonaisuudesta, jokaiselle kurssille voi osallistua erikseenkin. Parhaan hyödyn kursseista saa osallistuessaan jokaiselle kurssille.

keväällä 2014 Itsetuntemus-kurssit jatkuvat:

lauantai 18.- sunnuntai 19.1. 

lauantai 15.- sunnuntai 16.2.

lauantai 15.- sunnuntai 16.3.

lauantai 12.- sunnuntai 13.4.

lauantai 17.- sunnuntai 18.5.

tiistai 24.6. – maanantai 30.6. Viisi päivää kestävä retriitti, jossa kaikkia aiempia aiheita yhdistellen tutkaillaan omaa elämää ja opetellaan uudenlaisia tapoja toimia. Mahdollisuus lisätä haluttaessa kaksi ylimääräistä päivää.

Kesä!

Kesä on puhjennut kukkaan vauhdilla. On se niin metkaa, kun ensin kevät oli monta viikkoa myöhässä ja yhtäkkiä kesä alkoi. Kevätkesän värimaailma on vertaansa vailla. Siitä kannattaa nauttia täysin siemauksin. On valoa, lämmintä, puut ja muut kasvit puhkeavat lehteen ja kukkaan. Luonnossa on paljon parantavaa ja tasapainottavaa energiaa, kulkemalla ja oleilemalla luonnon keskellä saa mahtavaa hoitoa ja hienon energialatauksen.
Minulle kevät ja kevät kesä ovat aivan suunnattoman voimaannuttavaa aikaa. Olen ulkoiluttanut kameraani ahkerasti, kuvaten luonnon ihmeitä, vaikka kuvat jäävätkin suurimmaksi osaksi omalle tietokoneelle piiloon. Niihin kuviin on hyvä palata syksyn ja talven koleina ja pimeinä aikoina, tietäen, että kyllä se uusi kevät ja kesä taas tulee. Ovathan syksy ja talvikin hienoja omalla tavallaan ja aikaa kääntyä sisäisyyteen. Kevät ja kesä on ulospäin suuntautumisen aikaa.

Kevät on ollut talvella työstettyjen sisäisten juttujen, itsetutkiskelun tulosten, integroimista jokapäiväiseen olemiseen. Kun kesä humahti vauhdilla kukoistukseen, huomaan että vanhoista kaavoista on helpompi irrottautua ja jatkaa matkaa ihan uudella tavalla. Keväällä kylvetyt ajatukset ovat alkaneet itää ja niistä nousee jo versoja uudenlaisiin asioihin. Nyt on aika hoitaa niitä, niin että ne voivat kasvaa rauhassa kesän valossa ja vahvistua syksyyn ja talveen.

Maailman ja olemisen kokeminen rauhassa siellä, missä kulloinkin olen, tuntuu hyvältä.

Kesä on sopiva sekoitus työnteon, lomailun ja ystävien aikaa, unohtamatta yksinolemisen tärkeyttä.

On jotenkin niin mukavaa nähdä iloisia ja hymyileviä toisiaan tervehtiviä ihmisiä. Lenkkipolulla myös tuntemattomat ihmiset tervehtivät toisiaan helpommin, mikä tuntuu äärettömän hyvältä.

Varmasti on sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät pidä kesästä ja sen ilmiöistä ja sekin on hyvä niin. Kaikille onneksi löytyy sopiva vuodenaika, kun Suomessa ollaan. Vuodenajat erottuvat selkeästi toisistaan, mikä tavallaan luo selkeyttä myöskin ihmisen rytmeihin.

Juhannuskesä on pian käsillä ja samalla kesäpäivän seisaus ja meillä on yötön yö. Hyvin voimallista aikaa monella tavalla ja siitä lähdemme pehmeästi laskeutumaan syksyä kohti, mutta varmasti kesä jatkuu vielä monta kuukautta silti.

Sunnuntaina kävin kävelyllä Tampereen kaupungin Arboretummissa, kasvipuutarhassa. Siellä oli kovasti alkukesän tunnelmat ja jo monia kukkia kukkimassa ja hyvin vihreää. Ihmisiä kävelemässä, piknikillä, kahvilassa. Viivähdin tuokion lehmusten lomassa, vanhoissa puissa on niin uskomaton määrä viisautta ja voimaa. Nautin siitä vieläkin, vaikka käynnistäni onkin jo muutama päivä.

Mukavaa mainiota kesän alkua toivottelen kaikille.

Lohikäärme ja aarre

Kallis aarre, jota lohikäärme vartioi.

Minun lohikäärmeeni on minä itse, minun pieni haavoittunut minäni, joka ei halua enää haavoittua lisää. Minun haavoittunut minäni lepää luolan suulla lohikäärmeenä vartioimassa aarretta. Lohikäärme uskoo, että sen täytyy olla vartioimassa, että kukaan ei voi viedä tai hävittää aarretta.  Aarre lepää luolan keskellä kirkkaana. Kaunis kirkas jalokivi – timantti - lepää luolassa, mutta sen valo ei pääse siellä oikeuksiinsa.

Timantti on hiottu ja voisi loistaa ja kimaltaa, jos sen toisi ulos luolasta. Lohikäärme ei halua luovuttaa sitä. Se pelkää, että timantti viedään tai se voi hävitä tai sitä voidaan vahingoittaa, jos sen tuo pois luolasta.

Lohikäärme ei kuitenkaan huomaa, että timantti ei voi myöskään loistaa kaikkia kauniita värejään luolan hämäryydessä, pimeydessä. Lohikäärme ei edes tiedä, miten kaunis timantti on päivänvalossa, kun auringonsäteet osuvat sen pintaan. Silti se tietää, että timantti, jota se vartioi, on jotain aivan suunnattoman arvokasta.

Lohikäärme on asettunut luolan suulle vartijaksi, vanginnut itsensä, aivan kuin se on vanginnut aarteen luolaan. Vaikka Lohikäärme tietää, että aarre on arvokas, se ei tiedosta sitä, että aarre ei pääse oikeuksiinsa ellei sen anna näkyä, olla näkyvillä, ellei sen säihkettä jaa toisten kanssa.  Niinpä se jatkaa vartioimistaan, jatkaa vangitsijana ja vankina olemistaan.

Lopulta lohikäärme on väsynyt, raihnainen, kyllästynyt kököttämään luolan suulla. Se näkee, kuinka monet aarteet ovat ilostuttamassa ja kaunistamassa maailmaa. Se näkee toiset lohikäärmeet vapaana lentämässä. Se näkee, että aarteen kauneus pääsee oikeuksiinsa vasta kun se on tuotu ulos luolasta, kuinka auringonsäteet heijastuvat siitä ja sen oma valo heijastuu siitä auringonsäteiden kanssa.  Kun toiset näkevät aarteen, se loistaa heidän silmistään, sydämistään ja hymyistään takaisin moninkertaisena. Kun he näkevät aarteen kauneuden, heidän oma kauneutensa loistaa kirkkaampana.

Viimeinkin lohikäärme alkaa nähdä ja ymmärtää, että aarre onkin tuotava esille, timantin on annettava loistaa ja valaista, kimaltaa ja tuoda väriä maailmaan. Timantin onkin tarkoitus olla näkyvillä, loistaa kirkkauttaan ja kauniita värejään, sen on tarkoitus tuoda kauneutta kauttaan. Timantin on tarkoitus lisätä omaa arvoaan samalla kun se lisää kaiken sen arvoa, johon sen loiste ulottuu ja osuu.

Silloin lohikäärme ymmärtää, että aarre, jota se on vartioinut niin kauan, on sielu, se on inhimillisyyden kauneus ja kokemus, se on ihminen. Vapauttamalla aarteen se on vapauttanut itsensä ja sen rinnasta kohoaa pitkä huokaus. Lohikäärme tuntee helpotusta ja kiitollisuutta. Samalla kun se antoi itselleen mahdollisuuden nähdä vartioimansa aarteen kauneuden ja loiston, se antoi aarteelle mahdollisuuden loistaa ja säteillä ja se antoi monille muille aarteille mahdollisuuden nähdä vartioimansa aarteen, nauttia siitä ja sen kauneudesta. Silloin kaikkien katsojien ja näkijöiden aarteet ovat yhteydessä, ne alkavat loistaa yhdessä yhä kirkkaammin, yhä runsaammissa väreissä ja niistä kaikista yhdessä tulee entistä kauniimpia ja hehkuvampia.

Vapaus on parantuminen, haavoittunut minäni on lopultakin parantunut niin paljon, että voi vapauttaa itsensä, vapauttaa lohikäärmeen luolan suulta, voi parantua. Haavat ovat parantuneet, arvet ovat vielä jäljellä, mutta arvetkin haalistuvat, hälvenevät aikaa myöten.

Lohikäärme on täyttänyt tarkoituksensa ja tehtävänsä, vartioinnillaan kiillottanut aarretta entistä kirkkaammaksi ja loistavammaksi ja viimein päästänyt aarteen kaikkien näkyville. Aarre näyttää ja tuntuu entistä kauniimmalta ja loistaa entistä enemmän, se saa valonsa sisältään ja ulkopuoleltaan yhdessä toisten aarteiden kanssa ja on valmis laajenemaan, säteilemään yhä laajemmalle.

Lohikäärme on lopulta vapaa ja lentää maailman äärissä kiitollisena vapaudestaan.

Affirmaatio eli vahvistuslause

Avaan sydämeni uudelle ja ihmeelliselle astua elämääni ♥
Avaan mieleni ymmärtämään ihmisyyttä ja elämää yhä enemmän
Avaan kehoni tervehtymään ja voimaan aina vain paremmin
* Avaan koko olemukseni runsaudelle, virtaavalle ja kukoistavalle elämälle
Näin olkoon ja näin on

Tämä hetki, tämä retki

Aamu herkkänä voimallisena avautuu minulle, minussa. Aamu muuttuu hiljaisuudesta ääniksi, päiväksi,tekemiseksi. Kehoni ja mieleni aktivoituvat valon ja äänten mukana, alkavat toimia omalla tavallaan. Päivä ja minä touhuamme omiamme ja kaikenlaista, päivä kääntyy iltapäivän kautta iltaan, joka alkaa hidastua, hiljentyä, pistää minut hiljentymään yöhön. Yö hiljaisuutta huokuen tuudittaa uneen, josta aamu taas herättää valollaan, aurinko säteillään. Kierros on tehty ja uusi kierros voi alkaa....

On vain tämä hetki, minun retkeni on tässä hetkessä, se on aamussa, päivässä, illassa ja yössä. Tämä hetki on eilisessä, viime viikossa, viime vuodessa, menneissä vuosissa ja se on huomisessa, ensi viikossa, vuodessa... 

Mennyt ja tuleva kohtaavat tässä hetkessä, ja ovat läsnä jokaisessa tässä hetkessä - minussa. Mennyttä tai tulevaa on turha kieltää tai yrittää kiertää, elän juuri tässä kallisarvoisessa hetkessä, menneisyys ja tuleva käsi kädessä minussa.

Parasta mitä voin tehdä menneen ja tulevan kanssa on kohdata ne tässä hetkessä. 
On hyvä kohdata asiat, joita on kuulunut menneeseen ja joita tahtoo tulevaan,  kohdata tunteet, joita niissä on, tunteet, jotka elävät tässä - minussa, minun kauttani. Kohtaan itseni tässä hetkessä ja paikassa elämäni retkellä.
Minuun mahtuu paljon erilaisia kokemuksia ja kokemuksien aiheuttamia inhimillisiä tunteita, tuntemuksia: iloa, onnea, myötätuntoa, rakkautta, suuttumusta, surua, häpeää, syyllisyyttä, hylätyksi tulemista, hylkäämistä, pelkoa, kateutta, välinpitämättömyyttä ... Tunteet vaihtelevat päivän ja hetken kuluessa. Aamun tunne sävyttää päivän alkamista. Aamun tunne on ehkä muotoutunut yön unien mukana tai viipyilee edellisestä päivästä. Aamuinen tunnelma muuttuu päivän tapahtumissa ja kohtaamisissa. 
Aamun ja illan välille mahtuu paljon tapahtumia, tunnelmia, asioita, kohtaamisia, muutosta, matkaa.

Tunteeni tässä hetkessä ovat muotoutuneet menneistä. Tunteeni kertovat, mikä minulle on hyväksi ja mikä ei. Menneisyyden varjot tunteissani estävät minua huomaamasta tunteitani tai tuntemuksiani. Varjot värittävät niitä joskus virheellisesti tai tulkitsen ne väärin, mikä on vain inhimillistä. Armahdan itseni tuomiosta. Otin tämän ja tuonkin askeleen löytääkseni enemmän itseäni, löytääkseni omat tunteeni ja tuntemukseni, löytääkseni syvemmän yhteyden itseeni ja toisiin, kaikkeuteen. Löytääkseni yhä aidomman itseni ja oppiakseni olemaan yhä aidompi eri hetkissä ja tilanteissa. 
Olen sielu ihmisessä, olen ihminen retkellä tässä elämässä tässä hetkessä. 

Testi tunnelukitusten tunnistamiseen

Tässä tosi hyvä tunnelukkotesti http://www.tunnelukkosi.fi/testi.php.
Tekemällä testin, voi hyvin nähdä, missä kohden omat tunteet ovat jumissa. Tiedosta on paljon apua, kun lähtee työstämään lukituksiaan hyvissä käsissä. 

Harjoittelua

Viimeisten muutaman vuoden aikana on syntynyt paljon oivalluksia omista ohjelmoinneistani ja niiden lähtökodista - niin ei tullut kirjoitusvirhettä, tarkoitan todella kodista, vaikka kyllä niitä ohjelmoijia on ollut koulussa ja ympäröivässä kylässä, jossa kasvoin. Jokainen taho, ajatus, tunne, joka on meitä ympäröinyt, jättää meihin jälkensä ja niitä jälkiä on paljon, toiset voimakkaampia ja toiset vähemmän vaikuttavia. Osa ohjelmista on edelleen toimivia, mutta kyllä olen saanut kyseenalaistaa paljon, että asiat alkaisivat tuntua vähemmän opituilta ja enemmän omilta.

Vanha sanonta "harjoitus tekee mestarin" pitää paikkansa näissä omissa kehitysjutuissakin. 
Ei riitä, että vain oivallan itsestäni ja käytösmalleistani asioita ja lähtökohtia, mistä ne ovat peräisin vaan minun on harjoiteltava toisenlaista aktiivisesti. 
Ääähh.... tekisi välillä mieleni sanoa, että vähät minä niistä ja nyt riittää... vaan kun se ei muuta haasteitani mihinkään, niillä on kummallinen taipumus tulla aina vaan uudelleen eteeni ja ne tuntuvat aina vaan yhtä vaikeilta ja voimia vieviltä. 
Pyrkimykseni on osata olla sopivasti näkyvä ja kuuluva kanssaihminen toisten kanssaihmisten joukossa ja kokea enemmän yhteydentunnetta ja ihmiskuntaan kuuluvuutta. Opettelen olemaan kokonainen ihminen, hyväksymään sen, että olen täällä ihmisenä, ihmisen tuntein ja ajatuksin, teoin.

Harjoitteleminen on hyvä aloittaa tuttujen ja turvallisten ihmisten kanssa ja laajentaa sitten uusiin paikkoihin. Harjoitelimme muutaman ystävän kanssa erilaisia tilanteita, toistoja tehtiin niin monia, että asia alkoi sujua. Yksi harjoitus oli tilaan tuleminen, kun siellä jo oli muita ihmisiä paikalla. Voisi ajatella, että helppo nakki. Ei kuitenkaan niin helppo, jos on oppinut olemaan näkymätön ja kuulumaton, kuten meidät monet on kotona ja kulttuurissamme opetettu. Näkymätön ja kuulumaton välttää konfliktit ja joskus myös työtehtävät. 
Sisään astuessa täytyy tulla kokonaan sisään ja paikalle, ei vain osa minusta ja antaa toisten huomata minut ja huomata itse toiset tilassa. hmmm.... Saihan sitä harjoitella. 
Harjoiteltiin lääkärillä käyntiä, miten muistaa että se lääkäri on tavallaan diagnoosin tekemistä varten, eikä hänellä ole töitä, ellei ole potilaita. Lääkäriä helposti arkaillaan ja pidetään ylempänä, mikä aiheuttaa alemmuuden tunnetta, pelkoa, häpeää,.... ja monta muuta ikävää tunnetta joillekin ihmisille, voi estää jopa lääkärin vastaanotolle menemisen. Se kaikki on turhaa, mutta niin tehokkaasti opittua, kun yhteiskunnan arvotukset ovat poskellaan ja ihmisiä arvotetaan erilaisin kriteerein. Useat lääkäritkin ovat jotenkin oppineet kuvittelemaan olevansa parempia tai ylempiä. Harjoiteltiin ottamaan rooli, jossa olemme tasavertaisia lääkärin kanssa ja voimme vaatia tiettyjä juttuja, tutkimuksia yms... sitä vartenhan lääkärit ovat. 
Harjoiteltiin muutamia muitakin asioita samalla tapaamisella ja harjoitukset jatkuvat. 

Ihmissuhteissa täytyy harjoitella uudenlaista kommunikointia ja toisenlaisia eleitä, että ihmissuhteet eheytyvät ja tulevat syvemmiksi ja tyydyttävämmiksi, että alamme itse tuntea elämämme täydempänä. Ihmissuhteissa toisen huomioimiseen kuuluu molemminpuolinen näkeminen, kuuleminen, tunteminen, osallistuminen. Ei sekään niin helppoa ole, kun mallit ovat olleet useimmille aika huonosti toimivia, keskustelemattomia, eleettömiä tai kapeaeleisiä, yksisuuntaisia. Nyt on aika ottaa uudenlainen tapa ja osallistuminen käyttöön.