Herätys myötätuntoon ja välittämiseen, harjoitus 3

Päivä 3.
Tämä on jatkoa Loppiaiseen jatkuvalle myötätuntoharjoitukselle. 

Voit jatkaa jo aiemmilla harjoituksillakin tai omalla tavallasi.
Saat tässä silti uudenkin harjoituksen ja jos se tuntuu liian haastavalta juuri nyt, pitäydy jo aiemmin tehdyissä.

Olen tehnyt näitä näkökulmatarkkailuja vuosien ajan ja silti niitä saa yhä vaan tehdä, mutta muutos ajatuksissa ja asenteissani on tapahtunut ja sitä tapahtuu edelleen.

Tänään on vuoden 2016 viimeinen päivä ja hyvä päivä mietiskellä kulunutta vuotta: kohtaamisia, tapahtumia ja asioita ja niiden kaikkien vaikutuksia meissä.

Tarkoitus on kasvattaa meitä ymmärtämään, että se millaisina maailman näemme ja koemme, vaikuttaa kaikkeen.
Myös mitä ajattelemme ja tunnemme toisiamme kohtaan, millaisena näyttäydymme toisillemme ja maailmalle, vaikuttaa samoin kaikkeen. Kohtaamiset ja tapahtumat ovat vaikuttaneet meihin ja me olemme vaikuttaneet niihin ja kohdattuihin.

Otamme vastuun ajatuksistamme ja tunteistamme itseämme, muita ja maailmaa kohtaan. Syyllistäminen ja syyllistyminen jätetään tästä harjoituksesta ja ainoastaan todetaan, mitä olemme nähneet, kohdanneet ja kokeneet.

Kaikki mitä näen on minä, niin paha kuin hyvä.

Oikeastaan tällainen näkökulma johtaa luonnollisesti ensimmäisenä päivänä esiteltyyn Ho'oponopono-harjoitukseen.

Sinä ja minä

***********************

Kaikki mitä sinä olet olen minä.

Ilman sinua minua ei olisi.

Sinä ja Minä
arvokkaita toisillemme, erilaisia samanlaisia,
saman taivaan alla taivallamme - erikseen yhdessä.

Lempeytesi edessä itken,
sinä näytät kauneutesi - kauneuteni.

Sinussa näen itseni kokonaan.
Kerros kerrokselta avaudun - avaudut.

Kiitos, että olet saapunut näyttämään minulle minut.
Ilman sinua minua ei olisi.

Herätys myötätuntoon ja välittämiseen

Laitetaan ilmoille meditaatio/rukouskutsu meidän suomalaisten ja Suomessa asuvien myötätuntoon ja välittämiseen heräämiseksi. 
Tapahtuma alkaa tänään 29.12.2016 ja jatkuu 6.1. klo 24 saakka. 

Inhimillisyyteen kuuluu monenlaisia tunteita ja asioita. Tässä on tarkoitus jalostaa yhteisöllisyyttä, myötätuntoa ja toisistamme välittämistä ja sitä kautta luoda hyvää ja onnellisuutta meissä kaikissa.

Maamme hallinto ja tila ajatteluttaa ja puhuttaa meitä kaikkia tai toiset sulkevat siltä silmänsä ja korvansa, koska eivät kestä ajatella asiaa masentumatta tai tulematta vihaiseksi. 

Peilaamme toisillemme omaa sisäisyyttämme ja arvostuksiamme omien tunteidemme, ajattelumme ja toimintamme avulla. Kohtaamisissamme toimimme peileinä toisillemme ja peilit näyttävät monenlaisia asioita.

Poliitikkomme, maamme hallinto ja raharikkaatkin ovat suomalaisia tai ainakin Suomessa ja he peilaavat meille kirkkaasti sisäisiä ja ulkoisia arvojamme.
Samoin peilaavat arvojamme myös maahamme muuttavat ulkomaalaiset olivat he pakolaisia tai muuten maahan muuttavia henkilöitä.

Yhteisöllisyys maassamme on ollut hukassa jo kauan ja ylikorostunut yksilöllisyyden ja rahallisen menestyksen palvonta ovat voimissaan.

Tutkimuksen mukaan meillä suomalaisilla on petrattavaa myötätunnon ja välittämisen saralla. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016101722474066_uu.shtml

Jos tunnet kutsun herättää itsessäsi, maassamme, kansalaisissamme ja kaikissa, jotka Suomea asuttavat, myötätuntoa, toisistamme välittämistä ja yhteisöllisyyttä, liity joukkoomme ja kutsu lisää myötätuntoon herääjiä tässä kauniissa maassamme.

Menetelminä ovat myötätuntoa ja yhteisöllisyyttä herättävät ja vahvistavat jutut:
- meditaatio
- rukous
- kiitos
- kannustus
- innostus
- myötätuntoinen ja rakkaudellinen toiminta
- toistemme auttaminen

Keksi lisää menetelmiä ja lisää tämän tapahtuman keskusteluihin.

Tämä on kannustustapahtuma ja pidämme kommentit sellaisina.

Jokaiselle päivälle tänä aikana lisätään yksi selkeä ohjeistus ehdotus myötätuntoisen ajattelun lisäämiseksi, voit käyttää sitä omassa päivässäsi, jos tahdot. Voit hyvin tehdä omanlaisesi myötätuntoharjoituksesi. Meissä jokaisessa asuu myötätunto ja sitä on mahdollista herätellä ja voimistaa.

Muistamme, että myötätunto ja rakkaus eivät tarkoita kynnysmatoksi asettumista vaan se on aitoa itsestä ja lähimmäisestä välittämistä ajatuksin, sanoin ja teoin. Välittäminen kannattaa aloittaa lähellä olevista, koska sen me voimme tehdä pienillä tai isoilla jokapäiväisillä teoillamme ja olemisellamme. Se on siis toteutettavissa, voimme vaikuttaa, voimme toimia ja luoda hyvää ja se saa meidät voimaan paremmin, tuntemaan tyytyväisyyttä ja onnellisuutta.

Tapahtuma on maksuton ja helppo toteuttaa yksin ja yhdessä ryhmien kanssa.

Ensimmäisen päivän harjoitusehdotus:

Tänään alkoi heti herättyäni pyöriä mielessäni Havaijilainen Ho'oponopono rukous: Minä rakastan sinua. Olen pahoillani. Anna minulle anteeksi. Kiitos.

-Minä rakastan sinua Elämä ja Suomi, suomessa asuva kansa ja minua.
-Olen pahoillani, että näen sinut ja minut tai olen luonut sinut ja minut myötätunnottomaksi ja yksilöllistä egoa ja omaa etua ajavaksi mielessäni.
-Anna minulle anteeksi, että niin on tapahtunut.
-Kiitos, että saan pyytää ja antaa anteeksi, kiitos, että saan oppia tuntemaan enemmän myötätuntoa ja rakkautta jokaista maassamme asuvaa olentoa kohtaan. Kiitos, että saan muistaa Sinut jokaisessa olennossa - Sinut, josta Elämän Hengitys ilmentyy.

Toisen päivän harjoitusehdotus: 

Vaihtoehtoisesti tee omanlaisesi harjoitus, mutta tee jotain myötätuntoa herättelevää.

Jokaisella on varmasti joku, jota kohtaan tuntee epämukavia tunteita: pelkoa, inhoa, katkeruutta, kateutta, vihaa, kostonhalua, omistushalua, mustasukkaisuutta, kärsimättömyyttä, turhautumista, …

Jos olet niin onnekas, että et löydä tämän hetken elämästäsi ketään toista ihmistä, jota kohtaan tuntisit edes hienoisinta ikävää tunnetta, valitse itsesi tai jokin henkilö menneisyydestä tai maailmalta. Liian haastavaa henkilöä ei kannata valita ensimmäisiin tällaisiin harjoituksiin.

Ajattele häntä hetken, mieti mikä hänessä tai teidän välisessä suhteessanne pelottaa, suututtaa…..

Tässä kohden on turha ryhtyä erittelemään liikaa tai menemään kovin syvälle niihin negaatioihin, mutta sen verran, että saat selkeän tuntemuksen epämukavuudesta välillänne. Toimitte peileinä toisillenne mikä ikinä välisenne energia onkaan.

Sitten kuvittele tai ajattele hänet pieneksi lapseksi, joka on kokenut jotakin ikävää. Jos valitsit henkilöksi sellaisen, joka on tehnyt sinulle jotain ikävää lapsena, voit joko yrittää tai vaihtaa henkilön helpommaksi ja harjoitella sellaisella henkilöllä vasta sitten, kun olet tarpeeksi valmis siihen.

Suurin osa ihmisistä tuntee helposti myötätuntoa lasta kohtaan. Meistä jokainen on ollut joskus lapsi ja kokenut maailman lapsen kantilta ja tiedämme, että maailma ja sen ihmiset näyttävät kovin isoilta ja ehkä jopa pelottavalta, vaikkakin ihmeelliseltä ja uteliaisuutta herättävältä.

Katso nyt tätä henkilöä lapsena ja koeta löytää myötätunto sitä kautta. Laajenna myötätunto sitten aikuiseen kohteeseesi. Harjoittele tätä useita kertoja päivän mittaan. Jokainen harjoitus voi olla kestoltaan muutaman hetken tai minuutin.

Myötätunto ja sääli ovat eri asioita. Myötätunto näkee ja kuulee, tuntee, eli myötätuntee ja antaa toisen olla sellainen kuin on, mutta ei huku toisen tunteeseen. Sääli surkuttelee ja voi yrittää kieltää tai hukkua toisen tunteeseen. Varmasti sille erolle on parempikin selitys, mutta tässä tämä riittää.

Elämää ja Kuolemaa

Olen syntynyt kuolemaan.

Kuolema on kaunista,
se on luopumista rajoista –
portti elämään, mielen vankilasta vapaaksi.

Kuolema on tie elämään –
valoon.

Miksi pelätä?
Kuolema on jo tuttu –
se on ystävä.
Kuolema on rakkaus,
niin suuri rakkaus,
että se jaksaa odottaa, kunnes olen valmis
toivottamaan sen tervetulleeksi.

Kuolema on suuri rakkaus;
Äiti-Isä - Luoja
jaksaa odottaa lapsiaan kotiin.

Kuolema on syntymä,
jossa kohtaan Luojani.
Minä olen syntynyt kuolemaan
yhä uudestaan,
että saisin kokea kotiin palaamisen riemun
yhä uudestaan.

Olen syntynyt Kuolemaan.
Tervetuloa Elämä!


Yllä oleva runo Kuolemasta ja Elämästä on pyörinyt mielessäni jo viikon pari. Olen kirjoittanut sen 25.11.2005. Muistan syksyn kellastuneet ja ruskistuneet lehdet maassa, monta luopumista olin prosessoimassa tuohon aikaan. Yksitoista vuotta sitten. Niin paljon on elämää ja kuolemaa mahtunut tähänkin aikajaksoon ja se tuntuu kovin lyhyeltä ja pitkältä yhtä aikaa. 

Ehkä tämä on pyörinyt mielessäni, koska koen olevani taas ison muutoksen kynnyksellä. En vielä tiedä millaisen ja mihin se vie minua. Muutos tarkoittaa sitä, että vanhasta ja totutusta on päästettävä irti. Saan löytää taas itseäni uudella tavalla, nähdä maailmaa uusin silmin. Olen utelias näkemään, silti tunnen myös pelkoa. Pelko on luonnollinen tunne, mutta haluan sen olevan vain sitä. Toivon osaavani taas irrottaa pelosta, jota tuntemattoman tulevaisuuden odottaminen ja kohtaaminen aiheuttaa. Se kuitenkin tulee vääjäämättä, joten uteliaisuus ja ihmetys ovat seuralaisenani ja tukenani vanhasta irrottamisessa.

Runon kirjoittamisen jälkeiset yksitoista vuotta ovat olleet täynnä elämää ja tunnetta, tapahtumaa. Olen kulkenut suunnattoman matkan niinäkin vuosina tapahtumissa, fyysisesti, tunnetasolla ja henkisesti. On kuin olisin kulkenut monen kuoleman ja syntymän läpi.

Iso matka
Hyvinvointialan yritykseni, jota olin luotsannut muutaman vuoden, ajautui konkurssiin. Ihminen, jota rakastin, palasi kotiinsa ulkomaille. Myöhemmin menimme naimisiin ja muutin itsekin ulkomaille. Tyttäreni seurasi mukana, mutta poikani halusi jäädä Suomeen. Hirvittävän sisäisen kamppailun jouduin käymään hyväksyäkseni poikani valinnan jäädä Suomeen ja itseni matkaan lähtemisen suhteen. Sittenkään en sitä pystynyt täysin hyväksymään, mutta matka oli tehtävä ja se aiheutti sisälläni valtavaa tunteiden loiskuntaa ja ristiriitaa. Sielun kutsu oli kuitenkin voimallinen, enkä sitä osannut tai voinut hiljentää, ehkäpä sitä ei pitänytkään hiljentää.

Garden of Gods

Monet asiat elämässä olivat toisin Atlantin ylitettyäni. Uusi maa, uusi kansa, uudet tavat ja kulttuuri ravistelivat vanhoja luutuneita asenteitani, tunteitani ja ajatuksiani. Löysin lopulta paikkani ja tilani siellä ja olin onnellinen uusista kuvioista, ystävistä, yhteisöllisyydestä. Löysin itseni uudella tavalla, löysin sieluni uudella tavalla, mutta vanhassa rakkaassa maisemassa. Intiaani minussa oli kotonaan. Paljon tarinoita syntyi elämäni kirjaan; paljon asioita, joista ammentaa viisautta myöhemmin.



Paluu
Muutaman vuoden ulkomailla asuttuani kutsu kuului takaisin Suomeen. Ero silloisesta miehestäni tapahtui sopuisasti ja yhteisymmärryksessä, vaikka ei ilman kipuja ja työstämistä. Ero ystävistä ja yhteisöistä, joissa olin mukana oli kivuliasta myöskin, mutta senkin täytyi tapahtua.
Paluun suhteen oli tehtävä luopumista ja irtipäästämistä, suurin työ oli tehtävä kuitenkin vasta palattuani ja asetuttuani taas Suomeen ja Tampereelle. Se irtipäästäminen on jatkunut vuosikausia ja edelleen tunnen valtavan voimakkaan yhteyden Kalliovuoriin ja sen kansaan.

Elämäni luominen uudelleen näissä maisemissa on ollut hyvinkin haastavaa, mutta se on tapahtunut. Haasteet eivät vieläkään ole ohi.

Vanhan kauden päätös
Paluun jälkeen 84 vuotias isäni kuoli tästä ihmiselämästä. Se oli selkeä vanhan ajan ja elämän loppu, kuin kuolema, mutta samalla syntymä. Monta rankkaa tunnetta ja prosessia on sekin aiheuttanut. On asioita, jotka ovat avautuneet isän lähdön jälkeen ja on asioita, jotka ovat sulkeutuneet myöskin. 

Vanha kausi päättyy väkisinkin, kun vanhemmat poistuvat fyysisestä elämästä.

Monet ihmiset ympärilläni ovat matkani varrella ja vuosien saatossa vaihtuneet ja jotkut heistä ovat jääneet. Suhde jääneisiin on syventynyt ja rikastunut entisestään. Koen suunnatonta kiitollisuutta ja ihmetystä kaikesta siitä ja kaikista ystävistäni ympärilläni. 

Kiitollisuus on myös siinä, että hyvä suhde molempiin lapsiini on säilynyt kaikissa näissä matkoissa ja kausien vaihteluissa. Toivottavasti osaan myöskin kannustaa heitä kuuntelemaan ja elämään omaa sielunsa kutsua todeksi. Toivottavasti osaan päästää irti heistä, jos heidän matkansa vie kauas.

Elämästä ja Kuolemasta
Meditaatioryhmässä, jossa olen käynyt tämän vuoden aikana useita kertoja, aloitettiin lukemaan "Tiibetiläinen kirja Elämästä ja Kuolemasta". Kuinka hyvin se resonoikaan minussa ja tuon ylhäällä olevan runoni kanssa.

Kuolema on ollut elämässäni läsnä aina ja olen ollut tietoinen kaiken väliaikaisuudesta ihan pienestä pitäen. Kuolihan äitini ollessani vain kolme vuotias. Voin vain kuvitella, millaisen luopumisen prosessin hän on aikoinaan sairastuttuaan käynyt: neljä pientä lasta ja omakin elämä vasta niin kovin lyhyt. Äidin äiti oli kuollut vähän ennen kuin olen syntynyt, isäni äiti kuoli kun olin noin 11v, jonkin verran myöhemmin isoisäni, setäni, enoni, äitipuoleni äiti, .... niin moni muukin on poistunut näiltä tanhuvilta aikaisessa vaiheessa.

Olen itse kuollut unissani monet kerrat ja monin tavoin. Tiedostaminen, hetkellinen säpsähdys kuin ravistautuminen, irti päästäminen, autuus, tyhjyys - ja sitten kuvat alkavat uudelleen - erilaisina.

En koe kuoleman ajattelemista synkäksi vaan vapauttavaksi, mutta en myöskään koe tarvetta tehdä mitään sen eteen, että se tulisi nopeammin. Kuoleman tiedostaminen on auttanut minua elämään täydemmin tätä ihmiselämää. Sen tiedostaminen auttaa minua valitsemaan elämän aina uudelleen ja valitsemaan myös asioita, joiden tunnen tukevan Elämää, muutakin kuin tämän pienen minun elämää - ravinnosta lähtien. Koska kuolemassa eli luopumisessakin on elämä, kuolema on vain osa elämää, mutta hyvin olennainen osa sitä.

Lapin lumo ja yötön yö

Vietin tämän vuoden Juhannuksen Unien Majatalossa Piesjoella, Suomi-neidon oikealla korvalla, Karigasniemeltä 17 km pohjoiseen. 

Edellisestä vierailusta niin pohjoiseen olikin vierähtänyt melkoinen tovi - noin 40 vuotta. 

Olen ajatellut, että kun olen kotoisin Kuhmosta, Suomen vyötärölinjalta ja sielläkin oli talvet pimeitä ja runsaslumisia, en halua sen enempää pohjoiseen. Juhannuksena kuitenkin menin ystävän ja hänen pikkuisensa kanssa pohjoisille maille. Perillä oli pari muutakin aikuista naista ja pari nuorempaa ohikulkijaa, jotka kulkivat omia teitään. Meillä oli tavallaan naisten retriitti siellä.

Yötön yö on Lapissa nimensä mukainen, aurinko laskee seuraavan kerran heinäkuun lopussa. Siihen asti voi nauttia päivänvalosta yölläkin.

Pitkä ajomatka noin 14 tuntia Tampereelta, monenlaiset maisemat matkalla ja lopulta Kemistä pohjoiseen mennessä avautuvat tunturimaisemat ja -luonto, lienevät pehmittäneet pääni, kun  ajatusten virta loppui. 

Siunattu hiljaisuus! 

Kaupungissa asuvalle kerrostaloasukille tuollainen hiljaisuus on muisto ja haave vain. 

Elämän pyhitystä

Viikonloppu oli pyhä - jakamista, arvostelematonta välittämistä, myötätuntoa, näkemistä, kuulemista, nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Omat tunteet sopivat olemaan minussa vapaana ympäristön tunteista ja ajatuksista. 

Ihaillen pienen tyttösen onnellisuutta ja tunnekirjoa saimme me aikuiset naiset hoivata omia sisäisiä pikkuisia tyttösiämme. Hyvin eheyttävää. 


Sain osallistua moneen ihanaan Karhun tytön ohjaamaan tanssituntiin.

Taru pieni Karhun tyttö,

vahva tahto, 

sydän suuri, rakkauden luuri.

Keiju kaunokainen.

Rumpu soi kotikonnuillaan hyvin ja voimallisesti. 



Tein monta puhdistavaa ja  vapauttavaa rituaalia. Uskon rituaalien ja seremonioiden energeettisiä väyliä luovaan voimaan. Aikomuksella ja eleillä on suuri merkitys siinä, että asiat saavat muotoa ja mihin energiani ja minä ihmisenä sen myötä matkaan.

Tunturirinteet ja niillä kasvavat puut, sitkeät vahvat männyt, sammal ja jäkälä kuorrutus kallioilla luovat ikiaikaisuuden ja rauhan tunnelman. Luonto juttelee vahvasti ja silti lempeästi vaeltajalleen. Niin monenlaista kauneutta, pieniä kukkia ja onneksi majatalon korkeudella vain vähän hyttysiä! 

Niinpä kävi, että sinne halajaa sydämeni vielä. Kysyin pohjoisessa asuvalta ystävältäni jo, josko vaikka porohierojia tarvittaisiin ja löytyisi kiva pieni yksiö, jossa voisin viettää sapattivuotta etelästä. Siis minä! Minähän olen aina halunnut lähteä mieluummin jonnekin lämpimään? 

Ehkäpä matkaan kuitenkin vielä pohjoiseen vierailulle, kun oikea hetki koittaa. 

Kevättä ilmassa

Kevättä ilmassa vaiko syksyä? Vettä on satanut jo monta päivää ja harmaus on syksyn luokkaa. Keskustelin eilen jonkun kanssa ja kuulin sanovani, että näin syksyllä - meni hetki ennenkuin tajusin, että hupsista vaan, nythän onkin kevät. Syksyllä monet meistä kääntyvät sisäänpäin entistä enemmän ja tällainen harmaa sateinen syksyltä tuntuva sää tuntuu vahvistavan sisäänpäin käpertymistä.

Kevät silti on ja elämä heräilee luonnossa ja ihmisetkin alkavat heräillä talvihorroksesta, kaduilla kulkiessa joku erehtyy jo hymyilemäänkin kohdatessa. Hymyjä ja tervehdyksiä on helppo viljellä ja se luokin mukavan olotilan itseen. Olisipas tosi hienoa, että me suomalaisetkin ottaisimme tavaksemme tervehtiä myös tuntemattomia. Jollekin sellainen tervehdys saattaa olla ainoa asia, mitä hän kuulee päivänsä aikana toiselta ihmiseltä ja se saattaa pelastaa hänen päivänsä. Ystävällisyys ja läsnäolo hetkessä tuntuu itsestäkin hyvältä. 

Asustelin Coloradossa muutaman vuoden ja siellä myös tuntemattomien tervehtiminen oli tavallista, palattuani takaisin Suomeen, jotain tuntui puuttuvan - tuntemattomille annettava ystävällisyys. 
Aamulenkillä iäkkäämmät ihmiset yleensä tervehtivät. Miksihän se on niin, että vain iäkkäämmät? Johtuuko se iän mukanaan tuomasta häveliäisyyden tai kiireen vähenemisestä? Eihän tervehdys tai juttelukaan ventovieraan kanssa lisää kiirettä tai siinä ei ole mitään hävettävää. 
Onko osallisena ystävällisyyden puutteeseen pelko, että toinen tarttuu takkiin eikä hänestä pääse eroon, jos sanoo hymyillen jonkin ystävällisen sanan? 

Mörnötys (suomeksi sisäänpäin kääntyminen) on maan tapa. Voisiko sitä muuttaa kokematta oloaan uhatuksi tai hävettäväksi? 

Mitäpä jos me kaikki kokeilisimme viikon ajan tervehtiä tutut ja tuntemattomat - edes muutaman ihmisen edes muutaman päivän aikana? 

Liittyisitkö kokeiluun, ottaisitko haasteen kevään kunniaksi?

Ajatuskuvioita ja -fraktaaleja

Ajatuskuvioita ja -fraktaaleja: 
Mietiskellesäni taas kerran sitä mikä tai kuka minä olen aloin pohtimaan - taas kerran - aitoutta, aitona minuna olemista. Rohkeus ja taito olla aito itse, ihminen ja kohdata aitoja ihmisiä. Mitähän se aitous oikein onkaan? 

Omaa aitouttani olen pohdiskellut pitkin elämääni. On ollut ja edelleen on aikoja, kun tutkailen, mitä oikeastaan olen ja ajattelen, kuinka tunnen. Monesti se on ollut piilossa muiden asioiden tai töiden verhon takana ja olen saanut oppia raottelemaan ja availemaan verhoja, että olisin löytänyt aidon minut. Aito minä ei tarkoita sitä, että olen muuttumaton ja aina samanlainen.

On aikoja, jolloin olen tällainen ja sitten on aikoja kun olen toisenlainen - paljon riippuu hetken dynamiikasta, millaisena olen siinä. 

Vaikka perusolemukseni ja uskomukseni ovat melko vakaita ja myönteisiä, asiat ja tilanteet muuttuvat ja minä muutun niiden mukana. Tuntuu hyvältä olla joustava ja muuttua tilanteen mukaan, kun vain pidän huolen, että pysyn minuna, uskollisena ja totena itselleni ja hyvinvoinnilleni. Minun hyvinvointini ei voi vahingoittaa muita, joten se on hyvä tavoite. Voin yleensä melko hyvin, vaikka fyysisiä ja tunnepuolen haasteita riittää matkalla. 

Nauru ja monenlainen viaton hassuttelu on kuulunut olemukseeni kaiketi aina  ja sitten taas vakavuus ja syvällisyys, henkisyys. Teini-iässä taisin olla aika teatraalinen ja toisaalta olin hyvin ujo ja arka, tunsin myös epäoikeudenmukaisuuden kolahdukset melkoisen vahvasti. Teini-iässähän oma keho, hormonit ja maailmankuva muuttuvat vauhdilla ja se aiheuttaa monenlaisia tunteita. Jotkin tunnekokemukset vahvistuvat kuin turbobuustin saaneina. 
Aikuisiässä olen päässyt enemmän tasapainoon omien tunteideni kanssa. Yletön ujous on hälvennyt. En olisi voinut kuvitellakaan vetäväni mitään kursseja tai tapahtumia nuorena, vaikka toiminhan minä kerhonohjaajana 4H:ssa omalla kylällä lyhyen ajanjakson. Nykyisin nautin suunnattomasti meditaatioiden ja kurssien vetämisestä tai ohjaamisesta. Se tuntuu oikein nautinnolliselta ja mukavalta eikä arkuudesta ole tietoakaan!
Oikeudenmukaisuuden tavoittelu tuntuu olevan kovasti edelleenkin osa elämääni. Oikeudenmukaisuus toisille, kunhan muistaisin olla oikeudenmukainen itsellenikin. 

Aitouteeni kuuluu myös se, että tunnistan ja tunnustan omia haasteitani, vaikeuksiani. 
Välillä vanhat traumaperäiset tunnetilat ja ajatuskuviot iskevät ja puskevat päälle, usein salakavalasti, niin että ne huomaa vasta viiveellä ja silloinhan sitä onkin jo suossa. Onneksi suossani on nykyisin sen verran kiinteät reunat, että pääsen sieltä pois. Joskus se on oja eikä suo ja joskus sen ojan yli pitäisi päästä tai sitten ojan pohjalta pois, jos olen sinne pudonnut. Onnekseni minulla on luotettavia ystäviä ja auttajia, joiden avulla pääsen pois, jos en itse jaksa tai osaa. 

Ojan pohjalle putoamisesta ja siitä selviämisestä sekä siihen liittyvistä ajatuksista ja tunnetiloista on konkreettinen muisto varhaislapsuudestani ja siinähän sitä ihmettelemistä riittää oikeudenmukaisuuttakin ajatellen: Meidän kotitalon takana oli pieni suo ja siellä isä oli kaivanut ison ojan, että suo kuivaisi. Oja oli pienelle tyttöselle leveä ja syvä, täynnä muraa, mustaa, pehmeää, upottavaa, sottaavaa mutaa. Juostiin veljieni kanssa siellä ja veljet isompana hyppäsivät yli. Minä pysähdyin ojan reunalle ja pelkäsin hypätä, kun ajattelin tipahtavani mutaiseen syvään ojaan. Veljet toisella puolella yllyttivät hyppäämään ja ilkkuivat tyttöyttäni ja pienuuttani ja lähtivät lopulta juoksemaan metsään. Minä halusin heidän mukaansa, mutta se oja - lopulta hyppäsin - ja putosin - syvälle - hieno keltainen kesämekkoni oli murassa, minä olin yltäpäältä mudassa - enkä päässyt pois ja veljet olivat jo juosseet tiehensä. Miten minä sieltä pääsisin pois? Yritin kiivetä tai rämpiä ojan reunaa, mutta se oli liian korkea ja liian pehmeä - en päässyt. Itketti - sitten lähdin rämpimään ojan pohjaa vähän matalampaan kohtaan ja lopulta pääsin pois. Menin sisälle - isä huomasi minut ja alkoi pauhata minulle (moittia minua), kun olin niin sotkuinen, mutta ei veljilleni (en ainakaan kuullut hänen moittivan veljiäni), jotka usuttivat hyppäämään ja jättivät sinne. En saanut sanottua mitään. Mutta minä pääsin pois ojasta! - ihan itse tai ainakin muistan niin - olisihan isä voinut kehua minua siitä, mutta hän ei siinä tilanteessa osannut tai ymmärtänyt. No minä pääsin sieltä itse pois ja se antoi vahvan kokemuksen selviämisestä, pärjäämisestä, vaikka kannustus jäikin uupumaan.

Usein tarvitaan ystäviä tai auttajia auttamaan meitä negatiivisuuden ja ikävien kokemusten nostattamien tunteiden tai taloudellisten vaikeuksien ojasta ja suosta. Kun löydän tarpeeksi työkaluja ja olen noussut tarpeeksi monta kertaa sieltä pohjalta, niin pärjään pitkälle itsekseni.

Edelleen tarvitsen toisia ihmisiä, ystäviä ja auttajia, edelleen haluan olla toisille tarvitsijoille apuna tai esimerkkinä, elämällä omaa elämääni aidosti ja lahjomattomasti, oikeudenmukaisesti minuna.