Paikkani Elämän pelissä
Mikä on minun roolini, paikkani, tässä elämän pelissä? Ah
niin …. taas näissä ihmetyksissä. Tuntuu olevan ikuisesti kiehtovaa mietiskellä
tuota. Kuinkahan sitä edelleenkin mietiskelen, vaikka olen asiaa jo jonkin
verran oivaltanutkin. Ehkäpä siinä edelleen riittää mehua mielelleni ja sielulleni.
Löytää ja pitää paikkani, ottaa paikkani, tässä pelissä.
Vaikka paikkani pysyykin vakaana, se tuntuu vaihtelevan tilanteen mukaan. Ensin
etsin ja löydän itse, sitten alan toteuttaa sitä ja samalla sekä etsiessäni
että toteuttaessani näytän valoa toisille, että he löytäisivät oman paikkansa
ja tarkoituksensa. Löytäessäni paikkaani etsin siitä ulottuvuuksia, mitähän
kaikkea se sisältääkään ja mihin se johdattaa edelleen.
Lapsena ja nuorena – ehkä joskus edelleenkin – en osannut ottaa tilaa
itselleni, edes riittävää tilaa, vaan toiset onnistuivat täyttämään minunkin
tilani, minusta tuli osittain näkymätön ja olematon ja toisaalta taas näyin ja olin olemassa väärissä paikoissa itseni kannalta. Silti yritin parhaani mukaan pelata omaa paikkaani, omalla paikallani.
Oih, miten vaikeaa se olikaan. Vähän aikaa sitten katselin vanhaa kansakoulussa
otettua kuvaa koko koulun oppilaista. Kuvan kaikki muut lapset ja aikuiset näyttävät
olevan kokonaan ja suorassa, paikkansa ottaneena, minä yritän jotenkin sopia
väliin, hartiat ja koko keho kierossa, jotenkin sulloutuneena, kun en osannut ottaa omaa tilaani.
Sama teema on toistunut kauan, edelleenkin on kausia,
jolloin häviän näkymättömäksi, jopa itselleni. Onneksi minulla nykyisin on
ystäviä – kutsun heitä perheekseni -, jotka näkevät minut silloinkin kun olen
itselleni näkymätön. On helpompaa tulla näkyväksi, kun on rakastavia ja
välittäviä ihmisiä ympärillä. Ihmisiä, joille minun ei tarvitse suorittaa tai
esittää muuta kuin olen.
Oikeastaan en osaa enää esittää muuta kuin olen. Olen
kokonainen ja se on paljon se. Kokonaisuuteen kuuluu monenlaista olemuspuolta
ja mielialaa, teeskentelemättömyyttä ja rehellisyyttä itselle ja toisille eikä
se vähennä arvoani. Ehkä kaikki eivät pysty tai halua ottaa vastaan sitä
kaikkea ja sekin on ihan sallittua. Maailmani ei kaadu, vaikka en miellyttäisi
kaikkia vastaantulijoita. Riittää, että olen mahdollisimman läsnä itsessäni
kaiken edessä ja kohtaan eteeni tulevat asiat ja ihmiset kokonaisuudestani
lähtöisin.
Kokonaistumista, eheytymistä omalla paikallani
Mitähän se minun kokonaisuuteni, kokoNaisuutenikin, on
ja merkitsee? Mielenkiintoinen ajatus. Naisena tässä elämässä, kokoNaisena. Hih
… koko on M, siis ei iso eikä pieni vaan keskikokoinen. Jalka on 37-38 numeron
kenkään mahtuva, siis ei iso eikä pieni. Kansakoulussa olin M oppilas, siis
keskitien kulkija, vasta ammattiopinnoissa olen loistanut vähän kirkkaammin ja
saanut lähes erinomaisia arvosanoja. Onko se tehnyt minusta paremman ihmisen?
Ei kai, mutta aiheuttaa se mielihyvää, että olen lopultakin onnistunut hyvin
sellaisessa mikä merkitsee itselleni tässä maailmassa jotain ja enemmän.
Työelämässä – no – olen onnistunut ihan hyvin. Aikaisempi työurani oli jonkinlainen
kehityskaari, ainakin taloudellisesti ja vastuullisesti, myös sen mukaan, mitä
pidin työstäni. Taloudellisesti varsinainen liike-elämässä tapahtuva työ antoi
hyvin, mutta sielullisesti kovin vähän. Kun oivalsin, miten vähän sain
sielullisesti silloisesta työstäni, käänsin suuntaa uudelle uralle.
Tämä uusi
uranikin on ollut kehityskaari, mutta eri mittapuulla.
Nykyinen työni on sielullisesti ravitsevaa ja antoisaa,
taloudellisesti – no kaikkihan tietävät tämän alan – kultakaivosta tästä on
vaikea saada itselleen.
Jouduin määrittämään tämän hetkisen tilanteeni ihan hiljakkoin ja oli tervehdyttävää kaiken taloudellisen haasteellisuuden keskellä muistaa, että olen itse valinnut tämän – auttaa ihmisiä heidän itsensä etsinnöissään ja kivuissaan, kuunnella ja kuulla, innostaa ja kannustaa …. Kaikkea tätä teen myös itselleni kaiken aikaa.
Jouduin määrittämään tämän hetkisen tilanteeni ihan hiljakkoin ja oli tervehdyttävää kaiken taloudellisen haasteellisuuden keskellä muistaa, että olen itse valinnut tämän – auttaa ihmisiä heidän itsensä etsinnöissään ja kivuissaan, kuunnella ja kuulla, innostaa ja kannustaa …. Kaikkea tätä teen myös itselleni kaiken aikaa.
Kokonaistavaa ja eheyttävää on
myös muistaa, että minun ei tarvitse olla valmis, vaan matkalla oleminen
riittää ja olen aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan tekemässä oikeita
asioita. Olen valinnut tällaisen tekemisen myös, koska pidän sen tuomasta
vapaudesta, voin ottaa töitä vastaan, kun jaksan ja olla ottamatta, jos en
tunne jaksavani tai tarvitsen vapaata tai lomaa – tosin kukaan ei maksa
loma-ajalta palkkaa ei edes sairasloma-ajalta, joten se kaikki on minun omalla
vastuullani ja heikentää arvoani rahamaailman silmissä.
Kokonaisuuteeni kuuluu erilaiset asiat elämässä, niin
haasteet kuin helppoudet, monenlaiset tunnetilat; joskus sekin, etten tiedä
mistä on kysymys – haasteesta vai helppoudesta, surusta, suuttumuksesta vai
ilosta, jne. Aina löytyy kuitenkin
vastaus, kun hiukan aikaa kuluu ja ymmärryksen tavoittelua harjoitan. Joskus
asiat vain loksahtelevat kohdalleen ja ymmärryksen palaset asettuvat paikalleen minussa sitä mukaa.
Tämän kesän teema on ollut eheyttäminen, syy-seuraus
suhteiden ymmärtäminen omassa itsessäni, tunnetiloissani, valinnoissani ja
käyttäytymisessäni. On ollut raskasta ja uuvuttavaa työtä, mutta niin kovin
palkitsevaa. Opettelen integroimaan
oivallukset ja ymmärryksen jokaiseen päivään, niin että osaan tietoisesti
valita toisin eri tilanteissa ja kestän tunnetilat, joita puskee päälle,
hukkumatta niihin tai antamatta kaikkien tunnetilojen ohjata käyttäytymistäni
tai reaktioitani. - Joskus kyllä tahtoisin vain antaa mennä ja hukkua johonkin
tunteeseen, mutta hetken päästä ymmärrän, että olen jo eri tiellä, nyt on aika
olla oikeasti aikuinen, itseäni ja muita kunnioittava ja rakastava nainen,
aito, tunteensa – rakkaudesta ja leikkisyydestä suruun ja suuttumukseen -
kokeva ja elävä ihminen – Ihminen isolla I:llä.
Nykyisin uskon, että on vahvuutta itkeä tai antaa
tunteiden näkyä ulospäin, kunhan en eksy niihin liikaa ja muistan, että kukaan
toinen kuin minä itse ei ole vastuussa minun tunteistani. Tunteet ovat tunteita
ja niitä on vaikea hallita tai ei edes tarvitse, mutta sitä minun tarvitsee hallita,
mitä tunteillani teen, mitä niiden vaikutuksen alaisuudessa toisille tai itselleni aiheutan
tarkoituksellisesti. Toisten tunteista en ole vastuussa, vain omistani.
Tämä
vastuu kysymys tunneasioissa on kiinnostava ja kutkuttava, myös haastava. En
voi mennä pelkästään siihen, että sanoisin toiselle: en voi olla vastuussa
sinun tunteistasi ja sanoa jotakin loukkaavaa hänelle. Tiedostavuus omasta
roolista toisten ihmisten kanssa on jatkuvasti laajeneva. Hyvä neuvo, jonka
joku viisas on antanut: kohtele toisia niin kuin tahtoisit itseäsi kohdeltavan.
Loppujen lopuksi me kaikki olemme yhden ison organismin osia, aivan kuin
kädessämme on sormet – erillisiä mutta silti samaa kättä.
Kokonaisuuteeni ja eheyteeni kuuluu myös se, että voin
pyytää ja vastaanottaa apua silloin kun sitä tarvitsen. Vaikka olen auttaja ja
opastaja, parantaja, usein tarvitsen itsekin apua, eikä se tee minusta sen
vähempi arvoista auttajaa tai opastajaa.
Osaan arvostaa itseäni, lahjojani ja tekemisiäni enemmän
kuin ennen.
Eheytymistä on huomata, että saan olla keskeneräinen,
että olen tarpeeksi juuri näin. Olen inhimillinen ja elämää nähnyt ja kokenut
juuri näin. Olen pelkojani katsellut, niissä elänyt ja vaikka olen niistä
etäämmälle päässytkin, edelleen välillä joissakin tilanteissa ja asioissa eksyn
niiden pauloihin, kunnes taas pääsen niiden yli ja ohi vahvempana.
Kokonaistumistani on ollut myös se, että ylpeydellä ei
ole rakkaudessa sijaa. Saan ja voin - voisin melkein sanoa, että ihmisenä minulla
on etuoikeus - nöyrtyä huomaamaan omia kommelluksiani ja vajavaisuuksiani samoin
kuin myös vahvuuksiani suhteissani itseeni, rakkaisiini ja muihinkin kanssakulkijoihin.
Eheytymiseeni kuuluu
sekin, että voin kertoa toiselle millaisilta asiat minusta tuntuvat
tarvitsematta pantata ja kasata tunnetta sisälleni. Eihän se ole toisen syyttämistä tai moittimista sen enempää kuin kehumistakaan vaan keskustelua, kommunikaatiota, että kerron rehellisesti miten
koen jonkin asian. Keskustellen on mahdollista saada aikaan aitoa ajatusten vaihtoa ja
tunnetilan ja energian selkiytymistä molemmin puolin. Jakamisen jälkeen on helpompi olla ja jatkaa matkaa reppu
keveämpänä.
Eheytysprosessini jatkuu edelleen varmasti niin kauan
kuin elän täällä maan päällä ja sekös se on – huh – niin mielenkiintoista,
rankkaa ja ihanaa yhtä aikaa.
Ehkäpä jatkan myöhemmin tästä aiheesta, ihmetellen mitä kaikkea olen tehnyt, millaisia asioita olen koettanut, tähän hetkeen ja eheytymisasteeseeni tullakseni ....
Ehkäpä jatkan myöhemmin tästä aiheesta, ihmetellen mitä kaikkea olen tehnyt, millaisia asioita olen koettanut, tähän hetkeen ja eheytymisasteeseeni tullakseni ....
No comments:
Post a Comment