Millainen ihminen on ihanne hoidettava?

Annan usein ihmisille hoidoissa kysymyksiä pohdittavaksi ja ajatuksia mietittäväksi. Saamme hyviä keskusteluja ja pohdiskeluja aikaiseksi ja hoitojen jälkeen moni jumittava olotila ja asia avautuvat uudelle ymmärryksen tasolle. 

Sain itse hyvän kysymyksen, millainen ihminen on ihanne hoidettava.
 
Olen vuosien saatossa huomannut, että antoisinta on hoitaa ihmistä, jonka kanssa hoitotilanne on vuorovaikutteinen ja aktiivinen. Hoidon vaikuttavuudelle on tärkeää, että hän itse hakeutuu availemaan jumejaan. Toisen painostama ihminen harvoin ottaa vastuuta omasta olotilastaan. Ihminen, joka huomaa omat juminsa ja tiedostaa, että kehon, mielen ja tunteiden välillä on yhteys ja etsii apua vointinsa tasapainottumiseen, löytää avun. Jos ihminen ei huomaa omien toimien, tunteiden, ohjelmien ja ajatusten aiheuttavan ongelmia jollekin elämän  osa-alueelle, avun mahdollisuudet ovat hyvin kapeat, ja hän joutuu kerta toisensa jälkeen etsimään tukea.
 
Hoidettavan tahtotilalla on suuri merkitys siihen, miten hoito vaikuttaa tai että saadaan pysyvämpiä vaikutuksia aikaan. Hoidoissa on mahdollista saada vapautumista ja avautumista alkuun. Kun hoidettavalla on tarpeeksi voimakas tahtotila uudenlaisen vapaamman olotilan löytymiseen ja sen ylläpitämiseen myös hoidon jälkeen, hän voi saavuttaa sen. 
Monet asiakkaani ottavat kopin ja he alkavat tekemään asioita oman olotilansa, kuntonsa ja terveytensä eteen. Kun he alkavat kantaa vastuuta omasta voinnistaan ja tunnetiloistaan selkeämmin ja järjestelmällisemmin, huomaamme hyvin nopeasti, että kehon ja tunteiden tasapaino alkaa löytyä ja elämä sujuu mukavammin ja hoitojen tarve vähenee. Hoidon aikana pohdiskelemme kehon ja tunteiden tiloja ja sitä, mistä ne ehkä juontavat juurensa ja hoitoon tullut alkaa itse tekemään muutoksia esimerkiksi ravintoon, liikuntaan, oman ajan ottamiseen, hengityksen tiedostamiseen, tunteiden tunnistamiseen ja niiden vaikutukseen kehoon tai päin vastoin, hän alkaa nopeasti löytämään pysyvämpiä olotilan parannuksia.

Uhrimielen romukoppaan heittäminen auttaa valtavasti. Se, että tietää voivansa itse tehdä jotakin, vaikka joskus hyvin pieniä muutoksia tai tiedonhankintaa, alkaa valo paistamaan ongelmien seassa ja ne alkavat keventyä.
On toki olemassa hyvin voimakkaasti fyysisiä työtehtäviä, jotka vaativat veronsa ihmisen fysiikasta ja silloin teemme sen, mitä kulloinkin voimme, löysytelläksemme työn aiheuttamia vaivoja. Joskus vie aikansa, että työtehtäviä voi muuttaa omalle keholle paremmin sopiviksi. 

Kärsivällisyys ja sinnikkyys ovat tarpeellisia. Uudenlaisten ajattelu- ja ilmaisutapojen saavuttamiseksi tarvitaan omien toimintamallien huomioimiskyky, tunnustaminen ja päätös toimia toisin. Ne muuttuvat pysyviksi vasta, kun ihminen käärii hihat ja alkaa opettella huomaamaan huonosti toimivat tapansa ja harjoittelemaan uudella tavalla toimintaa. Se on kuin kävisi kuntosalilla tai harjoittelisi soittamaan jotakin soitinta. Harjoitus tekee mestarin. 

Elämäntarkoitusta metsästämässä

Juttelin erään ystävän kanssa ja hän puhui elämäntehtävästään, kuinka hän on tehnyt kyseistä työtä koko elämänsä ja rakentanut sitä, sen varaan. Nii-in, mikä se kenenkin elämäntehtävä on, kuka mitäkin on täällä tekemässä ja mistä haluaa tulla muistetuksi.  Kyseinen ystävä tekee tärkeää työtä ihan isommassakin mitassa ja silti jäin miettimään…. tahtooko hän oikeasti tulla muistetuksi siitä vai mistä?

Mistä minä tahdon olla ja tulla muistetuksi?

Mikä on minulle tärkeää? 

Kuka ja ketkä ovat minulle tärkeitä? 

Kenelle minä olen tärkeä? 

Kenelle minä haluan olla tärkeä? Erityisen tärkeä? 

Milloin ne asiat ovat minulle tärkeitä, milloin tahdon olla tärkeä tai merkityksellinen rakkailleni?

Tahdonko vanheta yksin? 

Kenen kanssa tahtoisin elää? 

Millaisen ihmisen tai millaisten ihmisten kanssa tahtoisin elää elämääni? 

Millaisia ihmissuhteita tahtoisin matkalleni? 

Millaisella mielellä tahtoisin kulkea elämääni? 

Minkä tahtoisi ohjaavan elämääni ja minua elämässäni?

Miten tahtoisin kuolla sitten joskus, milloin tahtoisin kuolla? 

Ketä tahtoisin olevan lähelläni kuolemani hetkellä? 

Miten tahtoisin elää seuraavaa elämääni, jos sellaista tahdon?

Niin paljon kysymyksiä asiaan liittyen ja lisää löytyy, kun vain hiukkasen pysähtyy kysymään. Moneenko niistä osaan vastata juuri nyt?

Olen miettinyt näitä kysymyksiä koko ikäni. Kysymyksetkin ovat matkan varrella kasvaneet ja muuttuneet hiukan. Useisiin noista kysymyksistä on löytynyt vastaus, joka on pysynyt koko ajan samana, moniin on vastaus myös muuttunut, kun olen kasvanut ja elämässäni kulkenut.

Hyviä kysymyksiä pistämään asioita tärkeysjärjestykseen:
Mitä tahtoisin tehdä, jos minulla olisi vain puoli vuotta elin aikaa, kolme kuukautta tai ehkä vain kolme viikkoa? Mikä olisi silloin tärkeää? Mikä painaisi vaakakupissa? 

Millaisella aikavälillä tahtoisin, osaisin ja uskaltaisin tehdä muutokset elämääni, että eläisin sellaista elämää, kuin juuri nyt tahtoisin elää?

Voih..., lisää kysymyksiä ja voi miten hankalaa voikaan olla löytää rehellisiä tai itselle ”oikeita” vastauksia mielen tai sydämen syvyyksistä.

Usein olen huomannut, että vastauksia ei ole todellakaan helppoa löytää. Meitä ei ole opetettu kuuntelemaan itseä ja omia mielen tai kehollisia tuntemuksia. Monet meistä on opetettu päinvastoin tottelemaan ja miellyttämään, suorittamaan ja ehtimään…

Meidät on opetettu myös kulkemaan vanhempien, opettajien, kasvattajien viitoittamaa tietä niin pitkälle, että omat kiinnostukset ja tahto on hukkunut, ja jos kysytään, mitä tahdot elämältäsi, niin vastaus voi olla jotain muuta kuin oikeasti tahtoo tai että - en tiedä.

Surullista, kuinka olemme vieraita itsellemme, kuinka vieraita meidän omat kiinnostuksen ja innostuksen kohteemme voivat meille olla. Kuinka hankalaa saattaakaan olla aloittaa tutkimusmatka itseen. Edessä on niin paljon kuoppia ja kiviä, verhoja ja sumua, joiden siirtäminen ja häivyttäminen vaativat paljon yritystä, jaksamista, ymmärrystä, uteliaisuutta ja lopulta innostusta.

Kuitenkin, kun matkalle tulee lähteneeksi, sitä ei voi enää keskeyttää, sielu ja sydän puskevat itsensä läpi esteiden. Tällä matkalla peilaus, apu ja tuki ovat tarpeen – onneksi niitä on tarjolla ja saatavana kaikille.

Onneksi meillä kaikilla on tarpeeksi aikaa selvitellä oman elämän kysymyksiä, oman elämän tärkeysjärjestyksiä, juuri niin kauan kuin tarvitsemme – jos tahdomme.

Siispä tätä kysymysten ja vastauksien etsimisten matkaa jatkaen, jakaen, rakastaen, uteliaana edeten…

Hiljentäminen, hengittäminen

Mietiskely, möllötys, hiljentyminen, pysähtyminen, meditaatio...

Monta nimeä rakkaalla lapsella. Kaikki kuvaavat samaa asiaa eli aikaa itselle ja hiljaisuudelle, josta kaikki oleminen ja tekeminen kumpuaa.

Mikä on sinun tapasi ja aikasi hiljentyä, hiljentää tahtia, löytää omaa aikaa ja tilaa olla?

Minun hiljentymistapani on vaihdellut eri aikoina. Olen pysähtynyt hengenvedon ajaksi ja mennyt taas, olen istunut tuntikausia meditaatiossa hiljaisuuksineen, äänineen, mantroineen ja rukouksineen, olen katsonut tähtiä tai pilviä taivaalla, veden liikettä järvessä tai joessa, puiden heilumista tuulessa, kukan kauneutta niityllä, olen tehnyt töitäni hengitellen. 

Hengittäminen on tehokas tilan antaja itsessä. Hengityksen tarkkailu muuttaa hengityksen tahtia ja syvyyttä automaattisesti. Hengityksen huomaaminen, huomioiminen onnistuu mitä tahansa tehdessä, mutta sen unohtaa niin helposti, kun keskittyy ja uppoaa kiireeseen tai tekemiseen. 
Tietoinen hengitys hiljentää mieltä ja kehoa miellyttävästi ja jokaiseen tilanteeseen sopivasti. 

Olen joutunut opettelemaan hengitystä hartaasti, kun olin useissa vaiheissa elämää hallinnut tai unohtanut hengityksen minimiin. Äänijuttuja, ääniterapiaa, sound healingiä opetellessa ja käyttäessä hengitys on kaiken keskus. 

Kun muuta en voi, voin aina hengittää ja tuntea hengitykseni kehossani. Keho hengittää automaattisesti niin kauan kuin siinä riittää elämää. Voin laskea sisään ja uloshengitystäni tai vain tarkkailla, tuntea ilmavirran kulkevan sieraimistani keuhkoihini ja takaisin ja siinä hetkessä on kaikki. 

The Work eli Sisäinen Työ ja vapautusprosessi

Olen nähnyt parin viikon sisään aika monen kaverin postaavan naamakirjaan tämän ohjelman: Docventures: The Work. En lähtenyt sitä katsomaan ihan heti tarkoituksella, tuntui, että en ollut valmis. Nyt kuitenkin katsoin. Ohjelman Työ muistuttaa minua vahvasti prosessista, jonka itse elin läpi 2008-2009 psykoterapiakoulutuksissa, johon osallistuin. Työ eli metodi oli hiukan erilaista ja kuitenkin hyvin samanlaista. Prosessia on vaikea kuvailla sanoin. Tuo ohjelma antoi hiukan osviittaa. Aivan samalla tavalla kuin ohjelmassa jokaisen toisen osallistujan tarina ja Työ laukaisi itsessä omia juttuja pintaan ja käsiteltäväksi, tullakseen puretuksi nähtynä ja kuultuna. Koulutuksessa meitä oli 12 osallistujaa ja kaksi opettajaa. Meillä opiskelijoilla ja prosessiin osallistujilla oli hyvin erilaisia lähtökohtia ja monta tarinaa, useampi jo valmis psykoterapeutti, lakimies, pari joogia, akateemikkoja, duunareita, seksuaalinen hyväksikäyttäjä, seksiaddikti, raitistunut alkoholisti, pari entistä narkkaria, ns. narsisti jne. Kaikilla mukana olleilla oli taustalla jonkinasteisia traumoja: lapsuudessaan fyysistä ja seksuaalista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa, hienovaraisempaa henkistä väkivaltaa, manipulointia, arvostelua, hylkäämisiä, menetyksiä ja monta muuta, ja sitten ihan helpon kuuloisia kokemuksia, kuten tuossa ohjelmassa nuorella miehellä, kun lapsi ei osannut ja isä halveksi ja hylkäsi poikansa käskemällä äidin luo. Se helpommaltakin kuulostanut tapahtuma oli saattanut jättää syvät jäljet ja lukot kokijan mieleen ja tunteisiin.
Jokaisella meistä koulutukseen osallistuneilla oli tarve ja halu päästä omista lukoistaan ja peloistaan eroon ja toisaalta monella oli pelko, miltä se näyttäisi omalla kohdalla.
Työni traumojeni avaamisessa jäi kesken puolitoista vuotta kestäneessä koulutuksessa ja olen joutunut tai saanut jatkaa sitä eri tavoin sen jälkeen. Itse asiassa koulutuksen viimeisessä intensiivijaksossa koin jonkin asteisen uudelleen traumatisoitumisen, jota olen joutunut purkamaan toisilla menetelmillä sen jälkeen, kun tajusin tilanteen. Haarniskan murtaminen saattaa näyttää helpolta kaukaa katsottuna, mutta useilla meistä se on tosi tosi tiukassa. Murtumisen jälkeen minulla seurasi häpeän tunne, koska olen kasvanut häpeään ihan pienestä pitäen, ehkä jopa edellisistä sukupolvista tai elämistä. Sitä häpeää piti työstää sen noustua pintaan. Kuitenkin häpeää suurempana jokaisen murtumisen tai avautumisen jälkeen tuli vapauden tunne, ikäänkuin olisin herännyt jälleen elämään ja tuntemaan.
Vanhoihin kaavoihin on turhan helppo pudota takaisin ja tuollaista Työtä olisi hyvä päästä ajoittain tekemään uudelleen. Ainakin minulla on ollut tarve siihen, ehkä on ihmisiä, jotka osaavat pitää itsensä avonaisena kerran avauduttuaan.
Ohjelman katsominen nosti pintaan jälleen monia tunteita, jotka ovat olleet uinumassa. Tiedän, että saan ja voin purkaa niitä ajan kanssa turvallisesti, kun oikea hetki koittaa.

https://areena.yle.fi/1-4353896

Kosketus

Karu, koskematon koskettu,
paljas verhottu pintani.
Avaudun kokemaan, tuntemaan
sinut
elämä.
Avaudun haistamaan ja maistamaan makeutesi, karvautesi,
suloisen nektarin,
joka suolaisen makeana minussa virtaa.
Vähitellen virtani alkaa soljumaan
ja ravitsee minut,
ravitsee kosketukseni,
kasvattaa kaipaukseni ehjäksi,
tuo minut kotiin,
josta en ollut lähtenytkään.

Karuus on syntynyt kosketuksen puutteesta.
Kosketus on tärkeä,

kosketan, kosketan, kosketan,

että osaisin antaa sinun
elämä koskettaa minua,
että osaisin antaa sinun rakkaani
koskettaa minua
lempeästi, hellästi, runsaasti,
että osaisin antaa runsauden kasvaa virraksi,
vahvaksi, ehjäksi, täydeksi,
että osaisin ottaa sinut vastaan
rakkaani - elämä.
Henki minussa vastaa kosketukseen,
koskettaa, tuntee ja virtaa vuolaana
ryöpyten huuhtelee karut korvet kosteiksi
pehmeiksi elämän lähteiksi.

Aivot ja kosketus, ihon aivot

Omaan valoon juurtuneena

Kirjoittelen ja puhun usein minä-muodossa, koska parhaiten voin puhua siitä, mitä ja miten olen kokenut ja koen asioita, tai asioista, jotka olen elämässäni todeksi havainnut.

Olen kokenut monenlaisia asioita, ilmiöitä ja tiloja tietoisen henkisen tieni aikana – aikaa on kulunut noin 20 vuotta. Olenhan minä hengittänyt ennenkin – vetänyt Henkeä sisään ja puhaltanut sitä tai antanut sen virrata ulos eli Hengen tai Tietoisuuden valo on vaikuttanut minuun, vaikka en ole niin tietoinen aina siitä ollutkaan. On tarvittu paljon aikaa, ns. virheaskelia, turhautumista, tunnetyöskentelyä, energiaa ja tahtoa katsoa omia varjoja ja pimentoja, joita lisääntyvä valo on nostanut näkyviin. Joskus se valokin on ollut vain varjona tai häivähdyksenä jossain piilossa.
Valo on sytyttänyt ymmärrykseni ja tietoisuuden valo kasvanut, minä olen juurtunut vähitellen tietoisuuden valoon ja tämä kehoni, joka kantaa sitä valoa, on kokemusten tutkailun ja tajuntaa laajentavien valokokemusten avulla puhdistunut ja vahvistunut kestämään kaiken sen avautumisen ja laajenemisen. Kehon ja mielen on oltava yhteistyössä valon kanssa, muuten keho palaa ja väsyy ja mieli järkkyy.

Lähdin melkoisesta loppuun palamisen tilasta uudelle tietoisuustielleni, ihan niin kuin monet muutkin ihmiset ovat tehneet. Materiaalinen maailma ja menestys eivät enää tuoneetkaan tyydytystä ja iloa ja niiden perässä juokseminen ei enää ollutkaan vaihtoehto. Kun ilo häviää elämästä ja tekemisestä, on aika katsoa, mihin ilon valo hävisi, sillä ilon valo on sielun valoa se on inspiroitumista ja innostusta.

Siitä ilottoman maailman valottomasta kurimuksesta oli tie pois. Se tie alkoi ensin vain hengittämällä, kirjoittamalla tunteita, tuntemuksia ja ajatuksia sanoiksi ja lukemalla, sitä vauhditti Reiki eli Korkeamman Tietoisuuden ohjaama elämänvoima ja valo – sitähän Reiki on kirjaimellisesti. Rämmin ja kömmin ja lopulta lensin pois ilonvalottomasta syöveristä. Monenlaisia juttuja sain, saan edelleen, tehdä ja välillä jumitella pitkiäkin aikoja paikallaan, vaikka hyvin nopeasti alkoi valo ja ilo loistaa, kun sain kuormittavan ja stressaavan elämäntilanteen purettua ja muutettua sekä alun uuteen lähtemään vauhtiin. Henkisten asioiden tutkailun lisääminen oli itselleni tärkeä askel. Henkiset asiat ovat valoa ja se valo on sisällä itsessä – se on Itse - niin kuin se on ulkoinenkin isompi Tietoisuus Itse tai jumaluus, kuinka kukakin asiaa haluaa kutsua.

Vuosien varrella on näkyviini ilmaantunut monenlaisia ihmisiä, ilmiöitä ja opettajia. Suurin osa ilmiöistä on olemassa ja opastamassa ilonsa ja valonsa hukanneita ihmisiä, etsijöitä, etsijöiden oman valon äärelle, vaikkakin toisistaan poikkeavin menetelmin.  Ihan kaikki opettajatkaan eivät ole vielä saaneet juuriaan tiukasti omaan valoonsa, mutta hyvällä tiellä hekin ovat ja joskus täytyy opettaa sitä, mitä itse tarvitsee oppia.
Joissakin suuntauksissa on opettajan sana laki ja ainoa totuus. Sellaisissa ilmiöissä ei tunnu olevan tilaa oppilaiden valon ja voiman itsenäiselle vahvistumiselle. Ehkä me ihmiset olemme hyvin erilaisissa kohdissa ja tietoisuuden tiloissa elämänpolullamme ja tarvitsemme joskus tiukkoja suitsia ohjaajiltamme tai ehkä meistä osa on sellaisia, että löyhempi ohjaus ja oman valon etsintä ja vahvistaminen lukemattomien omien kokemusten ja tutkailujen avulla ovat parempi tapa.

Koen, että on tarpeellista olla useammanlaisia tapoja löytää valo ja juurtua siihen tai siinä. Valo on kasvualusta, sen on kaste, joka ravitsee nälkäisen mielen ja sielun. Valo on pyyteetöntä rakkautta tai toisinpäin; se on rakkauslaulu ja -sointu, joka hivelee ja sivelee sielumme kieliä ja kasvattaa sisäistä viisastamme, auttaa näkemään, kuulemaan, tuntemaan, ymmärtämään ja tietämään. 

Ihmiseksi ovat sielumme tänne syntyneet ja ihmiseksi saamme opetella kasvamaan ja tulemaan. Henkiä - ja sieluja - olemme aina, nyt ihmisen vaatteissa, ihmistemppelissä, ihmispelissä maaplaneetalla. Ihmisyys on kaunista. Ihmisyyteen kuuluu keho, mieli, tunteet ja suhteet, ihmiskokemukset. Ilman sinua minua ei olisi, ei olisi tällaisena kuin sinä minut näet. Sinä autat minua valollasi näkemään ja tuntemaan itseni tällaisena hyväksytyksi ja rakastetuksi, todelliseksi. Minä autan sinua näkemään ja tuntemaan sinut sellaisena hyväksytyksi ja rakastetuksi, todelliseksi. – Ilman sinua minua ei olisi tällaisena ja ilman minua sinua ei olisi sellaisena, jona sinut näen, tunnen ja koen. Se on kaunista ja kun se on kaunista, se on valoa, se soi ja vahvistaa meitä molempia.

Jos en näe sinussa sielusi valoa, katson uudelleen, arvioin uudelleen, tunnustelen uudelleen, kutsun uudelleen; olet saattanut hukata sielusi valon ja silloin se, että minäkin etsin sinusta sitä, auttaa sinua löytämään ja vahvistamaan sitä. Joskus minun on lakaistava tietoisuudestani roskia, työnnettävä verhoja sivuun eli työskenneltävä omien tunteiden, oletuksien ja ajatuksien kanssa, että alan taas nähdä sen valon, jota olet. Sinä saatat joutua tekemään sitä samaa minun kanssani, nähdäksesi sen valon, jota minä olen. Autamme toisiamme juurtumaan siihen kummankin omaan valoon, joka on osa isompaa ja ikuista valoa.

 Kun juurrumme ihmisinä sielun valoon ja kun sielumme juurtuu ihmiseen meissä, saamme sen kokemuksen ja kohoamisen kehoissamme, jota tulimme tälle planeetalle etsimään ja kokemaan.

Matka - valomatka, elämä - on kovin kiehtova, vaikka välillä se voi olla raskas ja vaikea. Tunnelin päässä Itsessämme näkyy valo, joka me olemme ja tunneli onkin vain tie oman valon löytämiseen ja siihen juurtumiseen. Eikä kehomme aina tarvitse kuolla ja hajota löytääksemme valon. Elämä on prosessi Hengestä sieluiksi ja olennoiksi, jotka tiedostavat sielun ja hengen valon meissä kaikissa.

Menestys ja merkityksellisyys, Elämänkaaren menestyksiä.

Me ihailemme - minä myös - monia ihmisiä, jotka ovat monella yleisellä mitalla mitattuna menestyneitä. Niin monet ihmiset ovat "saavuttaneet" elämässään jotain, mitä ovat pyrkineet saavuttamaan ja se on luonut heille merkityksellisyyttä ja tyydytystä omasta elämästään tai omaan elämäänsä, he ovat menestyneet elämässään. Menestyksen ei tarvitse tarkoittaa suuria rikkauksia, vaikka voi se sitäkin olla.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät osaa olla tyytyväisiä elämäänsä ja saavutuksiinsa, vaikka ulkoapäin katsoen asiat näyttävät menneen todella hyvin ja elämänkirjaan on kertynyt hyviä ja monipuolisia asioita ja kokemuksia. Itsekin olen ollut yksi heistä, joille mitkään omat saavutukset eivät riitä menestykseksi, joita osaisi arvostaa. Mutta silmiäni ja ymmärrystäni on autettu avautumaan ja näkemään monentasoista ja -laista menestystä myös omassa elämässäni. Vuosien varrella reissuillani keskustelut tuttujen ja tuntemattomien kanssa ovat olleet apuna näkemisessä ja ymmärtämisessä. Olen jutellut myös monen lapsuudesta ja nuoruudesta tuttujen sukulaisten ja ystävien kanssa. Keskustelut ovat aiheuttaneet sen, että ymmärykseni alkoi avautua ja aloin tajuta, että - ihan oikeasti - minäkin olen tehnyt ja kokenut monenlaisia asioita, olen saanut värikkäitä elämän kokemuksia. Osa on juttuja, joita en ole toivonut tai suunnitellut sen kummemmin, mutta silti näyttävät menestykseltä. Osa kokemuksista on sellaisia, että ne ovat selkeästi olleet pitkän tähtäyksen päämääriä, joita jo lapsena olin haaveillut. Olen menestynyt elämässäni.
Olemme keskustelleet omista ja toistemme vanhoista tuntemuksista ja käsityksistä, joita meillä oli ollut itsestämme ja toisistamme. mitä ajattelen, mitä tunnen tai olen tuntenut, mitä olen tehnyt ja missä olen vaikuttanut. Emme olleet olleet tietoisia aiemmin toistemme monista uskomuksista, joita kannoimme jo silloin kauan sitten. Aiemmin olen kokenut sellaisesta, että kaikkihan nyt elävät ja tekevät ihmeellisiä tai samanlaisia asioita, ei niissä minun kokemuksissani ole mitään erilaista tai erityistä.

Aloin ymmärtää, että ihan totta: tänä ihmisenä, joka nyt olen, minäkin olen elänyt rohkeasti jo monenlaista elämää, kokenut kovia ja vaikeita asioita ja isoja iloja ja saavuttanut (jos niin voi sanoa) paljon; olen tehnyt kipeitäkin ratkaisuja ja elänyt niiden kanssa, kunnes taas on tullut uusia tilanteita ja mahdollisuuksia, joihin tarttua; olen luopunut monista asioista ja haaveista, vaikka olen myös saanut monia juttuja ja kokemuksia.

Ymmärrykseni ja kokemukseni laajenivat vasta vähän aikaa sitten siihen, että voisin katsoa myöskin itseäni silmiin ja sanoa, että olen elänyt rohkeasti ja täydesti, koen olevani jotakin, vaikkakin osana jotakin paljon isompaa ja ihmeellisempää, vaikka ihailisin edelleen toisia, jotka ovat tehneet ja saavuttaneet ja tekevät edelleen erilaisia asioita ja menestyvät omassa elämässään elämällä sitä omalla tavallaan.

Tajusin, että olen elänyt koko elämäni merkityksellisesti ja olen menestynyt siinä, vaikka maallista mammonaa en omistakaan. Olen tämän ihmiselämän ja -kehon hallinnoija, vaikka tunnustan pienuuteni ja sen, että silti minua hallinnoi jokin korkeampi voima ja viisaus.

Olen elänyt ja asunut pienellä maatilalla maaseudulla kaukana taajamien hulinoista, kotimme oli sähkötön lähes teini-ikääni asti, olen asunut esikaupungissa, kaupungissa, toisella puolella maapalloa. Olen elänyt ja asunut yksin ja yhdessä; ollut avo- ja avioliitoissa, kokenut rakkautta ja rakkaudettomuutta, hellyyttä ja väkivaltaa. Olen synnyttänyt ja kasvanut kahden lapsen kanssa, elänyt kahden lapsen yksinhuoltajana ja silti opiskellut ja tehnyt töitä samaan aikaan.

Olen matkustanut Suomessa ja kymmenissä muissa maissa. Olen tehnyt maatilan, siivoojan , toimisto-, huoltoaseman, kaupallisen alan töitä, olen ollut töissä ja työnantajana. Voisi sanoa että etenin kaupalisella alalla niin korkealle kuin tahdoin tai en tahtonut, ei se ollut tietoisesti suunnitelmissani, mutta niin tapahtui. Viimeisin siltä puolelta oli pienen 5-8 henkeä työllistävän yrityksen yrittäjä ja toimitusjohtaja. Liikevaihtoa muutaman miljoonan euron verran. Oli meitä useampi omistamassa yritystä, mutta silti se ei vähennä omaa osuuttani ja saavutustani siinä.

Rohkenin myös jättää toimitusjohtajuuden ja menestyvän yrityksen ja siirtyä tekemään jotain ihan muuta ja ihmisläheisempää, koska entinen ei enää saanut minua syttymään eikä tuonut merkityksellisyyden tunnetta ja päättelin, että minäkään en osaa silloin enää antaa sille elämälle kovinkaan paljoa. Opiskelin ihan toisenlaisia asioita: hierontaa, vyöhyketerapiaa, energiahoitoja jne.

Rohkenin perustaa uuden yrityksen ja luotsata hyvinvointikeskusta; tehdä sen kanssa konkurssin, kun se ei kannattanutkaan ja silti jatkoin hyvinvointipalvelujen tuottajana edelleen. Koin siis menestystä ja menetyksiä, mutta elin ja tein, kaaduin ja nousin uudelleen.

Rohkenin myös irrottautua nuorena kokemastani äärettömästä ujoudesta ja tulla esille, näkyväksi ja kuuluvaksi. Rohkenin pitää kursseja, ohjata meditaatioita, puhua isohkoillekin joukoille, esiintyä elävänä ja videolla, jopa TV:n dokumenttiohjelmassakin olen ollut puhumassa enkeleistä ja sanomalehdessä haastateltuna hyvinvointialan ja henkisen kehityksen ja kasvun asioista. Olen rohjennut kirjoittaa ja puhua monenlaisia juttuja ihan omalla nimelläni ja antanut kirjoitusteni näkyä, vaikka monesti on itsekritiikki ollut taivaisa - ehkä syystäkin.

Rohkenin nousta korkeuksiin meditaatioilla ja rukouksilla ja sukeltaa syvälle ohjelmointeihini, pimeyksiini ja traumoihini psykoterapiakoulutuksissa ja kohtaamisissa kanssakulkijoiden ja -eläjien kanssa.

Rohkenin avata mieleni ja tunteeni näkemään, kuulemaan ja tuntemaan laajemmin; tulla kokonaiseksi oivaltavaksi ja alati kehittyväksi olennoksi.

Rohkenin myös tunnistaa ja tunnustaa egoni olemassa olon, päästää sen välillä lomalle, irrottaa sen ohjauksesta - enimmäkseen -, vaikka egoni iso onkin ja haluaa yhtä sun toista. Annan ylpeyteni sulaa ja tunnustan vajavuuteni, keskeneräisyyteni kaikista valmiuksistani ja oivalluksistani huolimatta.

Miksi minä näistä kirjoitan? Koska haluan kertoa sinulle, että sinäkin olet menestynyt, näyttivät ulkoiset seikat miltä tahansa. Elämä itsessään on menestystarina ja me olemme sen menestystarinan hahmoja ja julkituojia. Menestys minulle tarkoittaa tämän elämän elämistä ja kaiken keskellä löydettyä onnellisuutta ja tyytyväisyyttä eletystä elämästä, myös vaikeuksista ja haasteistakin. Elämä antaa kokemuksia, kun osallistun siihen ja osa kokemuksista on ikäviä, osa on todella mukavia ja nautinnollisia ja näen ja koen ympärilläni paljon kauneutta ja rakkautta, josta voin olla kiitollinen. Ikävät kokemukset ja tunteet ovat kasvunpaikkoja, niin ovat myös myönteiset kokemukset ja tunteet. Jos jään liikaa kiinni niihin kumpaankaan ja toivon elämän aina olevan tai ei olevan sellaista tai tällaista, eksyn tieltäni, jumitun ja alan tulla tyytymättömäksi, jopa sairaaksi. Menestystä on elää elämäänsä ja osallistua kokemuksiin ja tunteisiin, todellakin inkarnoitua eli tulla kehoon tässä elämässä ja nousta sitä kautta ja sen kanssa korkeuksiin, tavallaan ylösnousta. Myötätunto ja arvostus itseä ja muita ja muuta elämää kohtaan on tärkeää, kun elämme tässä yhteisessä maailmassa. Sekin on menestystä, kun opimme olemaan myötätuntoisia ja välittämään, osallistumaan, tuntemaan.

Muistathan ja tiedostathan sen, että olet tärkeä osa tätä elämää maapallolla ja kaikkeudessa, elit sitten millaista elämää tahansa, yksin tai yhdessä ja olet aina menestynyt!

Tarina

Puutarhassa edessäni avautuu tarina, näky maisemassa: 

Puuhailen puutarhassa, kunnioittaen maata ja kasveja. pieniä mönkiäisiä mullassa. 

Aurinko paistaa, heijastuu lähellä olevan joen veden pinnalta. Tuuli suhisee ruohikossa ja humisee puiden latvoissa. Ei kuulu liikenteen melua vaan ainoastaan metsän ja eläinten äänet tuulen lisäksi. Suljen silmäni, huokaisen ja nautin hetkestä.

Edessäni on muistikirja ja kynä. Avaan muistikirjan, tartun kynään ja muistikirjan sivut alkavat täyttyä kirjoituksesta. Monet tarinat ja muodonmuutokset haluavat kirjoittautua ulos runoina, proosana. Maailma on kaunis.

Perhonen laskeutuu kirjoittavalle kädelleni. Pysähdyn katsomaan sitä. Oh - kuinka kaunis se onkaan! Sen sinihehkuiset siivet ovat hetken paikallaan. Tässä hetkessä on ikuisuus. Perhosen siipien leyhynnän välissä on ikuisuus. Ilo, täydellysyys!

Pieni valo-olento istahtaa kirjani sivulle ja katsoo minuun. - Kiitos, että kirjoitat. Sinulla on vielä kerrottavaa. Haluan, että kerrot perhosesta ja sen kumppanista, minusta. Tiedäthän, minä olen tuon kauniin perhosen sielu, kumppani ja kuljen aina sen mukana. 

Perhosen kauneus vangitsee monen katsojan eivätkä he huomaa sen perhosen valoa, joka sen sielussa on. Sinä huomasit minut! Nyt kun huomasit, sinun kuuluu kirjoittaa minusta. Olen tässä kirjan päällä, että näkisit minut selkeämmin hetken. 

Tiedäthän, perhosminun vanhemmat yhdistyivät hetkeksi, he kutsuivat minut tänne, antoivat minulle oven tulla ja siitä minä synnyin. Olin ensin ihan pieni toukka vain. Elin puiden lehdillä ja ruohon korsilla. Kuljin hyvin hitaasti ja erilailla kuin nyt. En voinut lentää, ryömin vain syöden palasia puun lehdistä ja ruohon korsista. 
Kasvoin ja lopulta rakensin itselleni pesän, kuoren ja se pesä oli niin hyvä, että jäin siihen, piilotin valoni kuoreni sisään. En päässyt enää ulos pesästäni, aloin muuttua. Pesä oli hyvä paikka kasvaa ja sulatella kaikkia ravinnon ja tiedon murusia, joita olin syönyt. 
Pesäni kävi lopulta ahtaaksi ja alkoi rakoilla, avautua. 

Pääsin ulos pesästäni. Oih - kuinka kirkkaasti aurinko paistoikaan. Oioin siipiäni hetken. Hei, siipiäni - minulla oli siivet!

Aurinko antoi hehkun sinisille siivilleni. Leyhyttelin niitä siinä paisteessa ja heiluttelin tuntosarviani. Mitä, mitkä ne olivat? Huomasin, että tunsin niiden avulla värähtelyitä, kuulin kutsun. 

Tunsin kukkasten kutsun itsessäni ja leyhytellessäni huomasin, että osaan lentää, Kevyesti lennähdin kotipesästäni ja mitä näinkään - voikukkia, ruiskaunokkeja, leinikkejä, tuomen kukkia. Kukkia, kukkia, kukkia - kuinka suloinen maailma ja kukkien nektari.

Tämä oli ihan erilainen maailma kuin pienenä toukkana näin ja koin. Ne kukkaset odottivat minua vierailemaan ja kuljettamaan niiden pölyjä toisiin kukkiin, että ne voisivat kasvaa ja kukoistaa uudelleen ja edelleen. Ne tarvitsivat pölyttäjää.

Tänään tulin sinun luoksesi kertomaan, sinäkin olet luonut pesän, joka on käynyt liian pieneksi ja ahtaaksi sinun valollesi. Sinun on aika raotella pesääsi ja antaa sen avautua, tulla siitä pois, avata siipesi, antaa auringon värjätä ja lämmittää siipesi, lähteä lentoon. 

Sinun aikasi on tässä. Näethän! Sinä olet kaunis, sinulla on siivet ja voit lentää ja antaa sielusi valon valaista monta. Tiedäthän sen?! Maailma tarvitsee sinua valon vahvistajaksi, valopölyttäjäksi.

Katso vain minua ja avaa sydämesi itsellesi. Lepuutan vielä hetken siipiäni kädelläsi ja annan sinun nauttia kauneudestani ja valostani. 

Se valo muistuttaa sinua, että nyt on sinun vuorosi lentää!

Kiitollisuus ja sen ilmaiseminen parantaa

Minua innostaa ajatella ja ihmetellä erilaisia ilmiöitä. Nyt minua innostaa ajatella, mitäpä jos meitä olisi oikein iso joukko jakamassa kiitosta! 

Kävisikö sinulle kaksi viikkoa kiitollisuuden herättelylle ja kasvatukselle?
Kiitollisuus on voimakas apu manifestoinnissa, asioiden ja unelmien ilmennyksessä. Monissa kirjoituksissa ja kursseilla opetetaan, että kiitollisuus on manifestaation liikkeelle paneva voima. Kiitollisuus on myös tyytyväisyyden ja onnellisuuden ravintoa.

Kiitos

Ajatellaan suomalaista sanaa kiitos. Monissa eri kielissä Kii on Chi, qi = elämän voima. Meidän kiitos sanamme siis tarkoittaa elämänvoiman ojentamista ja jakamista kiitoksen kohteen kanssa. Vähän kuin sanoisimme: Tos on Kii (kiitos) Kutkuttavaa - eikö!?

Mistä olisimme kiitollisia? Lähes kaikesta voi tuntea kiitollisuutta. Kaikesta, mistä tuntee kiitollisuutta jossain vaiheessa, ei välttämättä aina pidä tai se ei tunnu mukavalta tapahtumahetkellä, mutta siinä voi majailla jotakin, mikä opettaa meistä itsestämme jotakin hyvin arvokasta. Mukavista asioista on tietysti helpompaa olla kiitollinen. 
Mitä mahtaisi tapahtua, jos heittäisimme marttyyrin tai uhrin viitan pois harteiltamme ja ottaisimme haasteetkin vastaan uudella erilaisella asenteella? 

Mitä tapahtuisi, jos kiittäisimme kanssamatkaajiamme aina kun mahdollista? Kanssamatkaaja voi olla ihminen, eläin, kasvi, puu, vesi, maaperä, pörriäinen tai ötökkä, enkeli....


Miksi kannattaisi harjoittaa kiitollisuutta

Kiitollisuuden tunne vaikuttaa aivoihin voimakkaasti, puhutaan neuroplastisuudesta. On tutkittu ja todettu, että se luo aivosoluihin uusia yhteyksiä. Kiitollisuus aktivoi hippocampusta, joka vastaa oppimisesta ja muistista. Uudet aivosolujen yhteydet vaikuttavat pitkäkestoiseen muistiin.

Kun ilmaiset kiitollisuutta, aktivoit aivojen kaikkein kehittyneintä aluetta, etulohkoa. Etulohkon alue vastaa sosiaalisesta älykkyydestä, se myös auttaa suodattamaan ympäristön negatiivisia vaikutteita.

Etulohko on fyysisten aivojen rakenneosa, joka kehittyy viimeisenä ja on valmis vasta vähän yli 20 vuotiaana. Lapsi ei voi puolustautua negatiivisilta vaikutuksilta aivojen etulohkojen keskeneräisen kehityksen vuoksi. Lapselle kielteinen informaatio painuu helposti suodattamattomana syvälle aivoihin ja alitajuntaan. Mitä enemmän tunnelatausta informaatiossa on, sen tiukemmin se juurtuu alitajuntaan. Sellainen informaatio muodostuu rajoittaviksi uskomuksiksi, jotka estävät meitä toimimasta tai näkymästä.

Tutkitusti kiitollisuusharjoitukset kartoittavat aivoja ja muotoilevat alitajuntaa uudelleen, vapauttavat meitä  rajoittavista uskomuksistamme, auttavat siis lapsuuden haavojen parantamisessa. Kaikkein tehokkaimpia ovat kiitollisuuden tunteiden ilmaisuharjoitukset. Kun kerromme kiitollisuuden kohteellemme tunteestamme, se vaikuttaa tehokkaimmin itseemme ja vahvistaa kiitollisuuden vastaanottajan aivojen hyvänolontunteita.

Harjoitus: 

Joka ilta kahden viikon ajan kirjoita kolme asiaa, joista olet päivän mittaan ollut kiitollinen. Hae se tunne itseesi jokaisen asian kohdalla. Kirjoita ylös, sano ääneen, laula, tanssi, piirrä tai miten tahansa haluatkin kiitollisuuttasi ilmaista.

Voit myös aamulla herätessäsi kiittää yön levosta ja unista ja tulevan päivän tapahtumista.

Miksi kaksi viikkoa?

Syvät uskomukset eivät häviä sormia näpäyttämällä tai kerran jonkin tekemisellä. Vaatii säännöllistä harjoittelua, että uskomuksia saadaan muutettua. Aivojen on saatava toistoja, ihan niinkuin lihasten, että ne kehittyvät ja muokkautuvat. Kannattaa tietenkin jatkaa pitempäänkin kuin kaksi viikkoa, mutta kaksi viikkoa on sellainen aika, että se jo alkaa vaikuttamaan toistojen kautta, se on kuin kävisit kiitosaivojumppasalilla päivittäin. 

Antaisitko itsellesi nuo hetket illasta ja ehkä aamustakin parin viikon ajan kokeillaksesi miten tämä toimii sinulla?

Kun harjoitat kiitollisuutta, muutat itseäsi ja muutat maailmaa. 

p.s. 

Eilen koin mielenkiintoisen jutun kiitollisuudesta tai kiitoksesta. Minulla oli aamulla aika paljon hermotunteuksia ja -särkyjä eri puolilla kehoa, mistä lie johtunut tai ehkä auringon aktiivisuudesta, se kun vaikuttaa maan magneettikenttään aika tavalla ja sitä kautta tietysti meihin maanpäällisiinkin.

Laitoin pyynnöstä eräälle tuttavalleni skypellä tämän kiitollisuustempauksen esittelyn ja joitakin postauksiani tänne. Skypettelyn lopetettuani tunsin voimakkaan lämmön tulvivan kehossani ja kas kummaa - hermosäryt olivat hävinneet.

Laitoin kiitoksen ja kysymyksen tutulleni, että laittoiko hän mahdollisesti kaukolähetyksenä energiaa minulle. Sanoi, että ei vaan hän oli mietiskellyt kiitellen minua, että jaksan tehdä näitä tällaisia tempauksia.

Kiitoksen voima! <3

Herätys myötätuntoon ja välittämiseen, harjoitus 8

Oletko miettinyt, miten sinä suhtaudut myötätuntoon, kun sitä osoitetaan sinulle? Osaatko ottaa sitä vastaan? Osaatko näyttää avun tarpeesi ja pyytää sitä? Millä tavalla ilmaiset tarpeesi vai ilmaisetko?

Törmäsin taas vasta vähän aikaa sitten itse siihen, kuinka vaikea olikaan asettua vastaanottamaan myötätuntoa, siis myötätunnon kohteeksi. Tulla nähdyksi ja kuulluksi on hyvin intiimiä, läheisyyttä luovaa ja voi olla pelottavaakin, jos ei ole siihen oppinut ja tottunut. Saattaa olla helpompi väistää, kiemurrella siitä pois tai heijastaa se välittömästi jollekin toiselle tai johonkin muuhun.

Tänään voisimme mietiskellä ja tunnustella, miltä tuntuu olla myötätuntoisen huomion kohteena unohtamatta osoittaa sitä myös toisia kohtaan.

Hajoitellaan myötätuntoa selkeästi omaa itseä kohtaan. Koeta löytää tunne siitä, että katsot ja ajattelet myöntätunnolla tai myötäinnolla itseäsi eri ikäisenä: 

• uteliaana, kyselevänä, tottelevaisena tai tottelemattomana pikku lapsena; 
• ylikilttinä tai kapinoivana tai siltä väliltä olevana teininä
• itsenäistä elämää aloittelevana ja ehkä työelämään astuvana nuorena aikuisena; 
• perhettä perustavana, lapsia saavana nuorena tai aikuisena;
• omia rajojaan tutkivana ihmisenä 
• nykyisen ikäisenä ihmisenä, naisena tai miehenä ja kaikkea sitä, mitä se pitää sisällään: rooleja, joita sinulta odotetaan tai odotat itse, vapauden, yhteyden, kumppanin tai mitä tahansa kaipausta tai onnellisuutta, että sinulla jo on kaikkea mitä haluat.

Ajattele ja kohtele itseäsi, kuin olisit paras ystäväsi.

Herätys myötätuntoon ja välittämiseen, 7. harjoitus

Otin hyllystä Pema Chödrönin kirjan "Viisaus kaaoksen keskellä" ja etsin sieltä myötätunnosta puhuvan luvun.

"Todellinen ja välitön yhteys johonkuhun - omaan lapseen, puolisoon, vanhempaan, asiakkaaseen, potilaaseen tai kadulla asuvaan kodittomaan naiseen - merkitsee sitä, että ei sulje tuota ihmistä ulkopuolelle, mikä tarkoittaa ensiksikin, että ei sulje itseään ulkopuolelle. Se tarkoittaa, että sallimme itsemme tuntea, mitä tunnemme, emmekä työnnä tunteita pois. Se tarkoittaa, että hyväksymme kaikki ominaisuutemme, nekin, joista emme pidä. Se edellyttää avoimuutta, jota buddhalaisuudessa joskus kutsutaan tyhjyydeksi - ei kiinnitytä mihinkään eikä pidellä kiinni mistään. Vain avoimessa tilassa pystymme myöntämään, miltä meistä tuntuu. Vain avoimessa tilassa, jossa on tilaa muullekin kuin vain omalle versiollemme todellisuudesta, pystymme näkemään, kuulemaan ja tuntemaan, keitä muut ihmiset todella ovat. Silloin kykenemme todelliseen vuorovaikutukseen heidän kanssaan."

Hän sanoo hyvin: "Myötätuntoisena oleminen on vaativaa."
Hän kertoo esimerkkejä auttamistyön eri muodoista ja lopulta sanoo, että niissä kohtaamisissa "Ennemmin tai myöhemmin kaikki ratkaisemattomat ongelmamme nousevat pintaan: kohtaamme itsemme."
Hän jatkaa myöhemmin:"Ellemme kykene työskentelmään itsemme kanssa ja torjumme itsemme, tulee mahdottomaksi työskennellä muiden kanssa, ja torjumme heidät."

Olen huomannut omassa elämässäni tuon, mitä hän kirjoittaa. Olen myös törmännyt siihen, että lähimpänä olevia ihmisiä kohtaan on joskus hyvinkin haastavaa olla myötätuntoinen ja avoin, koska lähimmät ihmiset väistämättä jossakin kohden pakottavat meidät kohtaamaan itsemme.
Tätä edelleen harjoitellen.

Tänään voisi harjoituksemme olla vaikkapa se, että pyrimme kohtaamaan avoimena ja arvioimatta omista tunteistamme lähtöisin ketä tänään kohtaammekin. Kuuntelemme aidosti ja katsomme silmiin. Se voi olla vaikka vain hyvät huomenet tai päivät puolisolle, lapsille, naapurille, ystäville tai työkavereille ja suoraan kohdaten,

Keskusteluissa voimme ymmärtää toista, mutta silti me molemmat voimme olla eri mieltä oman kokemuspohjamme kautta. Voimme havaita, että erimielisyys herättää meissä jotain vanhoja kaikuja aiemmista kokemuksistamme ja siten nostattaa tunteita pintaan; toteamme ja hyväksymme ne vain ja silti kohtaamme kenet kohtaamme suoraan ja läsnäollen.

Meidän ei tarvitse jokaista omaa tai toisen ongelmaa ratkaista juuri siinä, riittää kun kuuntelemme, kuulemme, katsomme ja näemme toisen. Se vie uskomattoman pitkälle, kun tuntee, että joku oikeasti näkee ja kuulee meidät.

Tarjotaan sellainen läsnäolemisen ja myötätunnon lahja sekä itselle että hänelle, jonka kanssa 

kohtaamme.

Herätys myötätuntoon ja välittämiseen, 6. harjoitus

Fransiskus Assisilainen antoi mainion rukouksen, jossa toisista välittäminen näkyy hyvin. Jokainen voi miettiä tahollaan, mitä se kenellekin tarkoittaa ja missä asioissa voisi toimia tuon rukouksen tavoin:

Herra, tee minusta rauhasi väline,
Niin että sinne missä on vihaa, kylväisin rakkautta,
Missä katkeruutta, toisin anteeksiantamusta,
Missä epäilystä, auttaisin uskoon,
Missä epätoivoa, kantaisin toivoa,
Missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
Missä alakuloisuutta, virittäisin ilon.
Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
Etsiä lohdutusta kuin lohduttaa toisia,
Vaatia rakkautta kuin rakastaa toisia.
Sillä antaessaan saa,
Kadottaessaan löytää,
Antaessaan anteeksi saa itse anteeksi,
Kuollessaan nousee iänkaikkiseen elämään.

Herätys myötätuntoon ja välittämiseen, 5. harjoitus

5. päivä

Tänään voisimme kuunnella myötätunnon mantraa "Om Mani Padme Hum".
Kuunnellessamme kuvittelemme tai ajattelemme kärsimyksestä vapaata elämää, hyvää tahtoa ja myötätuntoa itselle ja kaikille läheisille.

Kun lähipiiri on saatu visualisoitua annamme kuvan laajentua käsittämään koko Suomen ja tietenkin kuva saa laajentua koko maapallolle ja kaikkialle ja kaikille eläville olennoille. Voisimme nähdä koko maailmankaikkeuden värähtelevän myötätuntoa ja välittämistä, rakkautta kaikkea kohtaan.

Valitsin Michel Pépén version Om Mani Padme Hum mantrasta, koska se vaan on niin kaunis. 

MICHEL PEPE--Le Mantra Du Coeur.wmv

фото:Грегори Колберт

Herätys myötätuntoon ja välittämiseen, harjoitus 4

4. päivä myötätunnon ja välittämisen harjoittamisessa.

Hyvin voi jatkaa jo entisillä harjoituksilla, vaikka tässä onkin taas uusi harjoitus.

Uusi vuosi 2017

Aloittaisimmeko tämän uuden vuoden olemalla läsnä ja rauhassa siinä mitä ajattelemme, tunnemme, olemme, teemme, kohtaamme, näemme, kuulemme ja kaikki se ihan jokapäiväisissä asioissamme?

Tietoinen läsnäoleminen on niin helposti hukassa.

Kuinka monesti sitä tekee asioita jo ajatuksissaan kiiruhtaen johonkin toiseen asiaan tai tekemiseen ja samalla luo kiireen tunteen olemiseensa ja tekemiseensä?

Kuinka usein keskustellessa toisen ihmisen kanssa tuleekaan mietittyä omia mielipiteitä ja tuntemuksia juteltavaan asiaan vielä toisen puhuessa sen sijaan, että kuuntelisi aktiivisesti läsnäollen ja siten kuulisi, näkisi ja tuntisi keskustelukumppaninsa ja hänen esittämänsä asian?

Läsnäolemisen harjoituksen voi aloittaa niinkin läheltä kuin hengityksestä. Tunne hengitys, ilmavirta nenässä, keuhkoputkissa ja koe kuinka keho elää hengityksen mukana.
Pelkästään hengityksen tunteminen syventää sitä automaattisesti ja samalla keho, mieli ja tunteet rauhoittuvat vähitellen.

Hengityksen tarkkailu vie huomiota alkuun, mutta se helpottuu nopeasti ja siitä muodostuu hyvä pohja kokonaisvaltaiselle läsnäolemiselle vähitellen.

Niin monta kertaa päivän mittaan huomaa, että on unohtanut hengityksen. Kyllähän me hengitämme joka tapauksessa niin kauan kuin elämme, mutta se on hyvin pinnallista ja hätäistä kovin helposti. Hengityksen huomaamiseen on onneksi hyvin helppo palata aina kun muistaa.

Hengityksen tarkkailun tarkoitus ei ole muuttaa hengitystämme tietynlaiseen malliin tai muottiin vaan ainoastaan tulla tietoiseksi niin perustavaa laatua olevasta kehomme toiminnosta. Kaikki lähtee hengityksestä. Kehomme saa tarvitsemaansa happea sisäänhengityksen mukana, ja uloshengityksen mukana poistuu kuona-aineita ja hiilidioksidia kehostamme. Tietoinen hengittäminen selkiyttää aivoja ja rauhoittaa sydäntä.

Lisää harjoituksia

Jos hengityksessäsi läsnäolo on jo sinulle tuttua, voit laajentaa läsnäolemistasi vähitellen kaikkeen tekemiseesi antautumalla hetkelle, yrittämättä kiirehtiä johonkin muuhun tai miettiä muita asioita tehdessäsi jotakin.

- Kun teet jotain, huomioi kehosi asento ja anna sen rentoutua siten kuin se sillä hetkellä voi rentoutua
- Kun istut, istu tuntien kehosi istuimellasi ja istuimesi kehosi alla
- Kun kävelet, kävele tiedostaen jokainen askel, kehosi askelten mukana, alusta, jolla kävelet, ympäristö
- kun laitat ruokaa, laita ruokaa tiedostaen ruoka-ainekset, sen miten ne ovat kasvaneet ja lopulta kulkeneet sinun keittiöösi, itsesi koskemassa niihin, astiat jne
- kun keskustelet, kuuntele ja katso, vastaa rauhassa kun keskustelukumppanisi on lopettanut
- kun pieni lapsesi tulee jonkin oman ihmeensä kanssa, kumarru alas ja ihmettele hänen kanssaan
- jne

Mitä tahansa teetkin, harjoittele tuntemaan oma hengityksesi samalla ja tiedosta, että ihmiset, joita kohtaat hengittävät myöskin, eläimet hengittävät, kasvit hengittävät, koko maailmankaikkeus hengittää, kaikki on elävää ja tuntevaa.

Vähitellen opimme tuntemaan olevamme osa kaikkea tätä elävää maailmankaikkeutta, kaikki olennot ovat osa kokonaisuutta. Kaikki olennot ovat tarpeellinen osa kokonaisuutta. Joskus haasteissa on helppoa ajatella, että ei jokin ihminen tai olento ole tarpeellinen, mutta usein kuitenkin on, koska tarvitsemme peilejä ja herätystä läsnäoloon niin monessa asiassa.

Herätys myötätuntoon ja välittämiseen, harjoitus 3

Päivä 3.
Tämä on jatkoa Loppiaiseen jatkuvalle myötätuntoharjoitukselle. 

Voit jatkaa jo aiemmilla harjoituksillakin tai omalla tavallasi.
Saat tässä silti uudenkin harjoituksen ja jos se tuntuu liian haastavalta juuri nyt, pitäydy jo aiemmin tehdyissä.

Olen tehnyt näitä näkökulmatarkkailuja vuosien ajan ja silti niitä saa yhä vaan tehdä, mutta muutos ajatuksissa ja asenteissani on tapahtunut ja sitä tapahtuu edelleen.

Tänään on vuoden 2016 viimeinen päivä ja hyvä päivä mietiskellä kulunutta vuotta: kohtaamisia, tapahtumia ja asioita ja niiden kaikkien vaikutuksia meissä.

Tarkoitus on kasvattaa meitä ymmärtämään, että se millaisina maailman näemme ja koemme, vaikuttaa kaikkeen.
Myös mitä ajattelemme ja tunnemme toisiamme kohtaan, millaisena näyttäydymme toisillemme ja maailmalle, vaikuttaa samoin kaikkeen. Kohtaamiset ja tapahtumat ovat vaikuttaneet meihin ja me olemme vaikuttaneet niihin ja kohdattuihin.

Otamme vastuun ajatuksistamme ja tunteistamme itseämme, muita ja maailmaa kohtaan. Syyllistäminen ja syyllistyminen jätetään tästä harjoituksesta ja ainoastaan todetaan, mitä olemme nähneet, kohdanneet ja kokeneet.

Kaikki mitä näen on minä, niin paha kuin hyvä.

Oikeastaan tällainen näkökulma johtaa luonnollisesti ensimmäisenä päivänä esiteltyyn Ho'oponopono-harjoitukseen.

Sinä ja minä

***********************

Kaikki mitä sinä olet olen minä.

Ilman sinua minua ei olisi.

Sinä ja Minä
arvokkaita toisillemme, erilaisia samanlaisia,
saman taivaan alla taivallamme - erikseen yhdessä.

Lempeytesi edessä itken,
sinä näytät kauneutesi - kauneuteni.

Sinussa näen itseni kokonaan.
Kerros kerrokselta avaudun - avaudut.

Kiitos, että olet saapunut näyttämään minulle minut.
Ilman sinua minua ei olisi.

Herätys myötätuntoon ja välittämiseen

Laitetaan ilmoille meditaatio/rukouskutsu meidän suomalaisten ja Suomessa asuvien myötätuntoon ja välittämiseen heräämiseksi. 
Tapahtuma alkaa tänään 29.12.2016 ja jatkuu 6.1. klo 24 saakka. 

Inhimillisyyteen kuuluu monenlaisia tunteita ja asioita. Tässä on tarkoitus jalostaa yhteisöllisyyttä, myötätuntoa ja toisistamme välittämistä ja sitä kautta luoda hyvää ja onnellisuutta meissä kaikissa.

Maamme hallinto ja tila ajatteluttaa ja puhuttaa meitä kaikkia tai toiset sulkevat siltä silmänsä ja korvansa, koska eivät kestä ajatella asiaa masentumatta tai tulematta vihaiseksi. 

Peilaamme toisillemme omaa sisäisyyttämme ja arvostuksiamme omien tunteidemme, ajattelumme ja toimintamme avulla. Kohtaamisissamme toimimme peileinä toisillemme ja peilit näyttävät monenlaisia asioita.

Poliitikkomme, maamme hallinto ja raharikkaatkin ovat suomalaisia tai ainakin Suomessa ja he peilaavat meille kirkkaasti sisäisiä ja ulkoisia arvojamme.
Samoin peilaavat arvojamme myös maahamme muuttavat ulkomaalaiset olivat he pakolaisia tai muuten maahan muuttavia henkilöitä.

Yhteisöllisyys maassamme on ollut hukassa jo kauan ja ylikorostunut yksilöllisyyden ja rahallisen menestyksen palvonta ovat voimissaan.

Tutkimuksen mukaan meillä suomalaisilla on petrattavaa myötätunnon ja välittämisen saralla. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016101722474066_uu.shtml

Jos tunnet kutsun herättää itsessäsi, maassamme, kansalaisissamme ja kaikissa, jotka Suomea asuttavat, myötätuntoa, toisistamme välittämistä ja yhteisöllisyyttä, liity joukkoomme ja kutsu lisää myötätuntoon herääjiä tässä kauniissa maassamme.

Menetelminä ovat myötätuntoa ja yhteisöllisyyttä herättävät ja vahvistavat jutut:
- meditaatio
- rukous
- kiitos
- kannustus
- innostus
- myötätuntoinen ja rakkaudellinen toiminta
- toistemme auttaminen

Keksi lisää menetelmiä ja lisää tämän tapahtuman keskusteluihin.

Tämä on kannustustapahtuma ja pidämme kommentit sellaisina.

Jokaiselle päivälle tänä aikana lisätään yksi selkeä ohjeistus ehdotus myötätuntoisen ajattelun lisäämiseksi, voit käyttää sitä omassa päivässäsi, jos tahdot. Voit hyvin tehdä omanlaisesi myötätuntoharjoituksesi. Meissä jokaisessa asuu myötätunto ja sitä on mahdollista herätellä ja voimistaa.

Muistamme, että myötätunto ja rakkaus eivät tarkoita kynnysmatoksi asettumista vaan se on aitoa itsestä ja lähimmäisestä välittämistä ajatuksin, sanoin ja teoin. Välittäminen kannattaa aloittaa lähellä olevista, koska sen me voimme tehdä pienillä tai isoilla jokapäiväisillä teoillamme ja olemisellamme. Se on siis toteutettavissa, voimme vaikuttaa, voimme toimia ja luoda hyvää ja se saa meidät voimaan paremmin, tuntemaan tyytyväisyyttä ja onnellisuutta.

Tapahtuma on maksuton ja helppo toteuttaa yksin ja yhdessä ryhmien kanssa.

Ensimmäisen päivän harjoitusehdotus:

Tänään alkoi heti herättyäni pyöriä mielessäni Havaijilainen Ho'oponopono rukous: Minä rakastan sinua. Olen pahoillani. Anna minulle anteeksi. Kiitos.

-Minä rakastan sinua Elämä ja Suomi, suomessa asuva kansa ja minua.
-Olen pahoillani, että näen sinut ja minut tai olen luonut sinut ja minut myötätunnottomaksi ja yksilöllistä egoa ja omaa etua ajavaksi mielessäni.
-Anna minulle anteeksi, että niin on tapahtunut.
-Kiitos, että saan pyytää ja antaa anteeksi, kiitos, että saan oppia tuntemaan enemmän myötätuntoa ja rakkautta jokaista maassamme asuvaa olentoa kohtaan. Kiitos, että saan muistaa Sinut jokaisessa olennossa - Sinut, josta Elämän Hengitys ilmentyy.

Toisen päivän harjoitusehdotus: 

Vaihtoehtoisesti tee omanlaisesi harjoitus, mutta tee jotain myötätuntoa herättelevää.

Jokaisella on varmasti joku, jota kohtaan tuntee epämukavia tunteita: pelkoa, inhoa, katkeruutta, kateutta, vihaa, kostonhalua, omistushalua, mustasukkaisuutta, kärsimättömyyttä, turhautumista, …

Jos olet niin onnekas, että et löydä tämän hetken elämästäsi ketään toista ihmistä, jota kohtaan tuntisit edes hienoisinta ikävää tunnetta, valitse itsesi tai jokin henkilö menneisyydestä tai maailmalta. Liian haastavaa henkilöä ei kannata valita ensimmäisiin tällaisiin harjoituksiin.

Ajattele häntä hetken, mieti mikä hänessä tai teidän välisessä suhteessanne pelottaa, suututtaa…..

Tässä kohden on turha ryhtyä erittelemään liikaa tai menemään kovin syvälle niihin negaatioihin, mutta sen verran, että saat selkeän tuntemuksen epämukavuudesta välillänne. Toimitte peileinä toisillenne mikä ikinä välisenne energia onkaan.

Sitten kuvittele tai ajattele hänet pieneksi lapseksi, joka on kokenut jotakin ikävää. Jos valitsit henkilöksi sellaisen, joka on tehnyt sinulle jotain ikävää lapsena, voit joko yrittää tai vaihtaa henkilön helpommaksi ja harjoitella sellaisella henkilöllä vasta sitten, kun olet tarpeeksi valmis siihen.

Suurin osa ihmisistä tuntee helposti myötätuntoa lasta kohtaan. Meistä jokainen on ollut joskus lapsi ja kokenut maailman lapsen kantilta ja tiedämme, että maailma ja sen ihmiset näyttävät kovin isoilta ja ehkä jopa pelottavalta, vaikkakin ihmeelliseltä ja uteliaisuutta herättävältä.

Katso nyt tätä henkilöä lapsena ja koeta löytää myötätunto sitä kautta. Laajenna myötätunto sitten aikuiseen kohteeseesi. Harjoittele tätä useita kertoja päivän mittaan. Jokainen harjoitus voi olla kestoltaan muutaman hetken tai minuutin.

Myötätunto ja sääli ovat eri asioita. Myötätunto näkee ja kuulee, tuntee, eli myötätuntee ja antaa toisen olla sellainen kuin on, mutta ei huku toisen tunteeseen. Sääli surkuttelee ja voi yrittää kieltää tai hukkua toisen tunteeseen. Varmasti sille erolle on parempikin selitys, mutta tässä tämä riittää.