Varjoista valoon

Käännös psykoterapiaopettajani Robert Mastersin uutiskirjeestä:

Ajattelin, että tässä sanotaan varjoistamme ja niiden kanssa työskentelyn tarpeesta aikas hyvin.

Tuo Varjosi ulos pimeästä

Termi “varjo” ja “varjo työskentely” ovat tulleet yhä yleisemmäksi psykologisissa, henkisissä ja henkilökohtaisen kasvun piireissä. Yhä enemmän puhumme tietyistä varjoistamme ja niiden elementeistä tiedostaen tarpeen tehdä niille jotain enemmän kuin vain myöntää ne – siinä selitys ”varjo työskentelylle”.

Se mitä tarkoitan “varjollamme” on mikä tahansa meissä saa meidät irrottautumaan sellaisesta mitä emme ole hyväksyneet itsestämme, mitä tahansa, mitä emme ole valottaneet tai mikä ei loista meissä, mitä tahansa itsestämme, mitä pidämme näköpiirimme ulkopuolella.

Niinpä varjomme on se alue meissä, joka pitää majaa alueella, jota emme ole kohdanneet tai emme osaa tai halua kohdata itsestämme.

Jopa niin pitkälle, että ohjelmointimme (erityisesti sellainen, joka pohjaa lapsuuteemme) saa meidät toimimaan tietyllä tavalla, on meidän varjomme tai sellainen ohjelmointi, jonka pidämme piilossa.

Esimerkki: Lapsena, kun olimme hyvin peloissamme isämme suuttumuksesta; hänen toistuvat raivokohtaukset saivat meidät kääntymään sisäänpäin. Löysimme jonkinlaisen turvallisuuden tunteen kun olimme mahdollisimman kilttejä hänelle, huomioimatta sitä, miltä meistä tuntui. Vaikka olisimme tunteneet suuttumusta häntä kohtaan, painoimme sen nopeasti piiloon, koska suuttumus olisi pahentanut asioita vielä enemmän. Eipä ole lainkaan ihme, että päädyimme suhteeseen toisensa jälkeen, jossa kumppani ilmaisi suuttumustaan meitä molempia kohtaan. Kun tunsimme suuttumusta häntä kohtaan, painoimme sen välittömästi piiloon jopa niin, että ajattelimme, ettei meissä ole suuttumusta tai vihaa, ja se sai meidät vetäytymään hänestä (mikä tavallisesti vain lisäsi heidän suuttumustaan meitä kohtaan). Kuinka helppoa onkaan heijastaa omaa vihaamme heihin! Olimme oppineet pitämään suuttumuksemme piilossa varjoissa. Suuttumuksemme, jota emme hyväksy itsessämme ja piilotettuna jää isoksi osaa varjoamme kunnes käännymme sisäänpäin ja alamme kehittää läheisyyttä sen kanssa.

Kun olemme tietoisia ohjelmoinneistamme ja emme anna niiden johtaa meitä, sitä ei voi enää kutsua varjoksi, mutta meidän täytyy ehkä edelleen työskennellä ohjelmointimme kanssa, tällä kertaa avoimesti ja pitäen sitä tietoisuudessamme.

Kun toimimme varjojemme mukaisesti, yleensä emme tiedä silloin, että teemme niin. Se, että saatamme esimerkiksi tuomita toista, että hän ei kuuntele meitä (vaikka hän itse asiassa kuuntelee, mutta ei ole samaa mieltä kanssamme), voi tarkoittaa, että emme itse kuuntele toista – tai että oikeastaan olemme huonoja kuuntelijoita. Tässä kohden me heijastamme omaa ominaisuuttamme toiseen sellaisella voimalla, että estämme itseämme näkemästä sitä ominaisuutta itsessämme!

On hyvin yleistä, että varjo heijastaa itseään, oli se sitten henkilökohtainen tai kollektiivinen. Meidän on helppoa heijastaa toisiin asioita, joista emme pidä tai tiedä itsessämme; ja yhtälailla ryhmät onnistuvat tekemään sen toisille ryhmille tai kansakunnat toisille kansakunnille (sellainen heijastaminen näkyi massiivisesti Kylmän sodan aikana, kun USA ja Venäjä heijastivat omia varjojaan ja erilaisia vastenmielisiä laatujaan toisiinsa).

(Huom: On tärkeää muistaa, että vaikka me heijastamme tiettyjä ominaisuuksia toiseen – kuten esim. ajattelemattomuuttamme – se ei tarkoita automaattisesti, että he eivät olisi ajattelemattomia! Se mikä merkitsee, on että emme yksinomaan keskity siihen, mitä he tekevät vaan myös siihen, mitä itse teemme.)

Tietääksemme varjomme, meidän on tuotava se selkeästi näkyvillemme ja tunnistaa sen osaset, sen tavat toimia ja lopulta, sen alkuperän…