Harjoittelua

Viimeisten muutaman vuoden aikana on syntynyt paljon oivalluksia omista ohjelmoinneistani ja niiden lähtökodista - niin ei tullut kirjoitusvirhettä, tarkoitan todella kodista, vaikka kyllä niitä ohjelmoijia on ollut koulussa ja ympäröivässä kylässä, jossa kasvoin. Jokainen taho, ajatus, tunne, joka on meitä ympäröinyt, jättää meihin jälkensä ja niitä jälkiä on paljon, toiset voimakkaampia ja toiset vähemmän vaikuttavia. Osa ohjelmista on edelleen toimivia, mutta kyllä olen saanut kyseenalaistaa paljon, että asiat alkaisivat tuntua vähemmän opituilta ja enemmän omilta.

Vanha sanonta "harjoitus tekee mestarin" pitää paikkansa näissä omissa kehitysjutuissakin. 
Ei riitä, että vain oivallan itsestäni ja käytösmalleistani asioita ja lähtökohtia, mistä ne ovat peräisin vaan minun on harjoiteltava toisenlaista aktiivisesti. 
Ääähh.... tekisi välillä mieleni sanoa, että vähät minä niistä ja nyt riittää... vaan kun se ei muuta haasteitani mihinkään, niillä on kummallinen taipumus tulla aina vaan uudelleen eteeni ja ne tuntuvat aina vaan yhtä vaikeilta ja voimia vieviltä. 
Pyrkimykseni on osata olla sopivasti näkyvä ja kuuluva kanssaihminen toisten kanssaihmisten joukossa ja kokea enemmän yhteydentunnetta ja ihmiskuntaan kuuluvuutta. Opettelen olemaan kokonainen ihminen, hyväksymään sen, että olen täällä ihmisenä, ihmisen tuntein ja ajatuksin, teoin.

Harjoitteleminen on hyvä aloittaa tuttujen ja turvallisten ihmisten kanssa ja laajentaa sitten uusiin paikkoihin. Harjoitelimme muutaman ystävän kanssa erilaisia tilanteita, toistoja tehtiin niin monia, että asia alkoi sujua. Yksi harjoitus oli tilaan tuleminen, kun siellä jo oli muita ihmisiä paikalla. Voisi ajatella, että helppo nakki. Ei kuitenkaan niin helppo, jos on oppinut olemaan näkymätön ja kuulumaton, kuten meidät monet on kotona ja kulttuurissamme opetettu. Näkymätön ja kuulumaton välttää konfliktit ja joskus myös työtehtävät. 
Sisään astuessa täytyy tulla kokonaan sisään ja paikalle, ei vain osa minusta ja antaa toisten huomata minut ja huomata itse toiset tilassa. hmmm.... Saihan sitä harjoitella. 
Harjoiteltiin lääkärillä käyntiä, miten muistaa että se lääkäri on tavallaan diagnoosin tekemistä varten, eikä hänellä ole töitä, ellei ole potilaita. Lääkäriä helposti arkaillaan ja pidetään ylempänä, mikä aiheuttaa alemmuuden tunnetta, pelkoa, häpeää,.... ja monta muuta ikävää tunnetta joillekin ihmisille, voi estää jopa lääkärin vastaanotolle menemisen. Se kaikki on turhaa, mutta niin tehokkaasti opittua, kun yhteiskunnan arvotukset ovat poskellaan ja ihmisiä arvotetaan erilaisin kriteerein. Useat lääkäritkin ovat jotenkin oppineet kuvittelemaan olevansa parempia tai ylempiä. Harjoiteltiin ottamaan rooli, jossa olemme tasavertaisia lääkärin kanssa ja voimme vaatia tiettyjä juttuja, tutkimuksia yms... sitä vartenhan lääkärit ovat. 
Harjoiteltiin muutamia muitakin asioita samalla tapaamisella ja harjoitukset jatkuvat. 

Ihmissuhteissa täytyy harjoitella uudenlaista kommunikointia ja toisenlaisia eleitä, että ihmissuhteet eheytyvät ja tulevat syvemmiksi ja tyydyttävämmiksi, että alamme itse tuntea elämämme täydempänä. Ihmissuhteissa toisen huomioimiseen kuuluu molemminpuolinen näkeminen, kuuleminen, tunteminen, osallistuminen. Ei sekään niin helppoa ole, kun mallit ovat olleet useimmille aika huonosti toimivia, keskustelemattomia, eleettömiä tai kapeaeleisiä, yksisuuntaisia. Nyt on aika ottaa uudenlainen tapa ja osallistuminen käyttöön.