Kun kipu iskee, puskee päälle.
Käyn edelleen jatkuvasti omia traumojani läpi, koetan saada selvää itsestäni, minun on tehtävä se, koska on alueita olemisessani ja tekemisessäni, jotka eivät oikein suju tai ne tuntuvat ylivoimaisen vaikeilta tai pelottavilta. Olen terapoitunut jo yli kymmenen vuotta omien traumojeni ja kökköohjelmoitumisteni takia.Psykoterapeuttisessa koulutuksessani mentiin oikein vahvasti sisälle itseemme ja asioihimme. Huh! Oikeastaan se koulutus oli erinomainen apu avaamaan tiukasti kiinni olleita sopukoita minussa ja käyttäytymiseni alkulähteissä.
Ja nyt vasta alan päästä ymmärrykseen ja tuntemusten kokemiseen, että se olin minä jolle tapahtui jotain, mikä vaikuttaa edelleen liiankin usein tekemisiini, reaktioihini jokapäiväisessä elämässäni - ja se sattuu, se koskee, kipu tuntuu kehossani, tunteissani, mielessäni ja jopa energiatasolla. Aiemmin olen ulkoistanut sen osan minusta ja elämästäni, ajatellut sitä aikaa ja osaa minusta kuin jonakin toisena henkilönä tai kuvitteellisena asiana. Vaikka sattuu ja tunnekipuilen tai kehokipuilen välillä voimakkaasti - psykosomaattinen otus kun olen - se vapauttaa uskomattoman paljon, kun saan auki niitä vanhoja umpisolmuja.
Toiset ovat kokeneet ihan varmasti paljon ehkä samantyyppisiä asioita tai vielä ns. kovempia juttuja, mutta se mitä minä olen kokenut, on minulle ja minun toiminnalleni, ajatus- ja tunnemaailmalleni merkityksellistä. Ei ole tarvetta vertailla traumojen tai traumatisoitumisen laatuja ja tapoja toisten kanssa. Kaikkien kokemukset ovat ainutlaatuisia ja merkityksellisiä juuri kokijalle.
Tahtoni on parantua ja eheytyä vielä useammalla elämäni osa-alueella, eheytyä terveesti itsenäiseksi ja toimivaksi, mutta samalla yhteistyökykyiseksi olennoksi, naiseksi. Tahdon myös olla näkyvä ja kuuluva ihminen kaikkine avuineni ja vikoineni. Kumpiakin löytyy ja tiedän sen, että näin on. Aina en kuitenkaan muista ja tunne, että minulla todellakin on myös avuja, olen lahjakas ja osaava monissakin asioissa. Usein tunnen olevani niin kovin keskeneräinen ja kuin Liisa Ihmemaassa silmät pyöreinä katsomassa itseäni, maailmaa ja suhdetta minun ja maailman välillä.
Kaikesta huolimatta onnea ja iloa
Uskomatonta, miten me ihmiset olemme ja meidän elämämme ovat rakentuneet; vaikka on hyvinkin vaikeita aikoja elämässä ja niistä vaikeista seuraa ehkä vielä lisää vaikeuksia, niin silti joukkoon mahtuu iloisia, onnellisia ja hyviä aikoja ja asioita. Iloiset ja onnelliset ajat auttavat jaksamaan ja voimistumaan omaksi itseksemme.
Ilon ja onnellisuuden löytyminen itsestä ja itseen kantaa pitkälle. Joskus sen eteen on tehtävä paljon töitä ja se kannattaa.
Työnä auttaminen ja vahvistaminen
Työssäni koetan auttaa kanssaihmisiä löytämään itseään ja vahvuuksiaan. Kokemuksia riittää omastakin takaa, silti toisten tarinat ja elämän tilanteiden ymmärtäminen tuo lisää perspektiiviä.
Minulle ei riittänyt pelkkä puheterapia ja hypnoosi ei toiminut vaan tarvitsin kehokeskeisen lähestymistavan, niin että kehoni otettiin mukaan ja kehoani kosketettiin turvallisesti ja kunnioittavasti tai sain ja jouduin liikkumaan terapian aikana. Lamaantuminen, jota olin lapsena kokenut tai jäätyminen oli ainoa keino selvitä, siitä oli ja on päästävä irti terapiassa ja edetessä. On kyettävä liikkumaan, saatava lamaantuneet tunteet toimiviksi.
Siksipä minä teen kehokeskeisesti työtäni ja kehokeskeistä terapiaa tai vaikka 'vain' hierontaa ja vyöhyketerapiaa.
Jokainen ihminen ansaitsee hyvän kosketuksen ja kohtaamisen, näkyväksi ja kuulluksi tulemisen.
No comments:
Post a Comment