Ihmistulva

Pakolaistulvan tai turvapaikanhakijatulvan aiheuttamat argumentit puolesta ja vastaan sinkoilevat. Kaikilla on mielipiteensä ja ne sallittakoon. Sallittakoon myöskin prosessi, jota sekä puolesta liputtavat että vastustajat peloissaan ja peloistaan käyvät läpi, ovatpa ne pelot millaisia tahansa. Toivottavasti prosessi johtaa eteenpäin ihmisyydessä ja ihmisarvossa.

Ihmisarvo vaiko jumalan arvo – entä miten olisi armo? Eri uskonnoissa ollaan niin vahvasti omaa mieltä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Uskontojen kannat eroavat monissa asioissa. Samahan se on meidän kaikkien ihmisten kanssa – meillä on mielipiteitä ja tunteita, mutta ovatko ne oikeita vaiko vääriä tai voiko niitä määritellä siten?

Meillä pelätään naisten ja tyttöjen raiskauksien lisääntymistä ja ehkä vähän salaa myös sitä, että vieraan kulttuurin miehet ovatkin kiehtovampia miehiä tyttärillemme kuin oman maamme miehet. Meillä pelätään naisen ja tyttöjen aseman heikentymistä tulijoiden vuoksi. Meillä pelätään työpaikkojen tai työttömyyden (rahasta siis kysymys) tai asuntojen menetystä tulijoiden vuoksi - työtä ja asuntoja meillä kyllä on varmasti tarpeeksi, mutta ihmisillä käytössä oleva raha on toinen juttu. Meillä pelätään, että sota tulee tulijoiden mukana meille ja aiheutetaan sotaa itsessä ja muissa vihapuheilla ja rähinällä – ihan itse. 
Jokainen vihapuhe ja –teko on raiskaus toisen ihmisyyttä ja tunteita kohtaan. Mutta ovatko hymistelyt ja paapomiset sitten raiskauksen vastakohta? Ei – ei missään nimessä.

Raiskauksia on ollut Suomessakin iän kaiken. Olen joutunut väkivallan, silmittömän pahoinpitelyn tai järjettömän kohtelun kohteeksi (jo lähes 50 vuotta sitten) ihan supisuomalaisten miesten ja naisten toimesta lapsuudessani ja sekä fyysisesti että henkisesti raiskatuksi niiden samaisten supisuomalaisten perheenisien toimesta - alle 6 vuotiaana. Ei silloin ollut tumma tukkaisia vieraasta kulttuurista olevia nuoria tai vanhempia miehiä lähistöllä vaan kännisiä suomalaisia miehiä, tavallisen näköisiä kotiapulais-naisia. Lisäksi oli vielä kiusaamista samojen isien lasten toimesta.   

Vihapuheet ja –teot (edes minun omissa kokemuksissani) tai hymistely ja kenenkään paapominen eivät tuo haluttua tai toivottua lopputulosta eli rauhaa itsessä ja ympärillä.

Mikä siis ratkaisuksi? Luultavasti neutraali ja asiallinen suhtautuminen hädässä olleita, henkensä hädässä paenneita, unelmien perässä matkanneita kohtaan. 

Tehdään maan hyvät tavat ja kulttuuri tutuksi tulijoille, sallitaan työn tekeminen ja osallistuminen yhteisöön ja jätetään nuo huonot tavat itsekin, haukkuminen ja rähjääminen. Niin mihin yhteisöön? Eihän meillä Suomessa ole yhteisöä ellet ole harras uskonnollinen ihminen. Perheyhteisöt ovat hajonneet ja hävinneet yksilöllisyyteen ja sen palvontaan. Taitaa olla kantakuppiloiden kaljayhteisöt lähimpänä tiivistä yhteisöä, mutta millainen se yhteisö onkaan ja millaista kulttuuria se yhteisöllisyys kasvattaa.  Maahan tulijat tulevat vahvasta yhteisöllisestä kulttuurista. Sitäkö vihaihmisten tavoite onkin – yhteisöllisyyden kasvattamista?

En halua kuulua nurkkakuntaiseen vihayhteisöön. Haluan kuulua maailmanyhteisöön, jossa on monenlaisia ihmisiä ja kulttuureita sulassa sovussa, jossa hyväksytään toinen toisemme. Toistemme ihmisyyttä ja arvoa loukkaavia ja vahingoittavia ajatuksia, puheita ja tekoja ei tarvitse hyväksyä.

Miten vihakulttuurin voi karsia? Mikä tehoaa sekä meidän kansamme että vieraiden kulttuurien ihmis- tai sielun- ja hengenarvoa loukkaaviin tekoihin? Minulla ei ole muuta vastausta kuin tieto, tiedon välitys, kommunikaatio ja toisiimme tutustuminen. Puretaan linnoitukset pois ja luodaan uudenlainen yhteisöllisyys ja nostatetaan uudelleen ihmisyys sekä meissä että tulijoissa. Tulijoita tulee jatkossakin olemaan ja saatamme joskus itsekin olla muuttamassa muihin kulttuureihin, joten kunnioituskasvatus tiedon ja tutustumisen avulla on hyväksi sekä meille että muille.