Kevättä ilmassa vaiko syksyä? Vettä on satanut jo monta päivää ja harmaus on syksyn luokkaa. Keskustelin eilen jonkun kanssa ja kuulin sanovani, että näin syksyllä - meni hetki ennenkuin tajusin, että hupsista vaan, nythän onkin kevät. Syksyllä monet meistä kääntyvät sisäänpäin entistä enemmän ja tällainen harmaa sateinen syksyltä tuntuva sää tuntuu vahvistavan sisäänpäin käpertymistä.
Kevät silti on ja elämä heräilee luonnossa ja ihmisetkin alkavat heräillä talvihorroksesta, kaduilla kulkiessa joku erehtyy jo hymyilemäänkin kohdatessa. Hymyjä ja tervehdyksiä on helppo viljellä ja se luokin mukavan olotilan itseen. Olisipas tosi hienoa, että me suomalaisetkin ottaisimme tavaksemme tervehtiä myös tuntemattomia. Jollekin sellainen tervehdys saattaa olla ainoa asia, mitä hän kuulee päivänsä aikana toiselta ihmiseltä ja se saattaa pelastaa hänen päivänsä. Ystävällisyys ja läsnäolo hetkessä tuntuu itsestäkin hyvältä.
Asustelin Coloradossa muutaman vuoden ja siellä myös tuntemattomien tervehtiminen oli tavallista, palattuani takaisin Suomeen, jotain tuntui puuttuvan - tuntemattomille annettava ystävällisyys.
Aamulenkillä iäkkäämmät ihmiset yleensä tervehtivät. Miksihän se on niin, että vain iäkkäämmät? Johtuuko se iän mukanaan tuomasta häveliäisyyden tai kiireen vähenemisestä? Eihän tervehdys tai juttelukaan ventovieraan kanssa lisää kiirettä tai siinä ei ole mitään hävettävää.
Onko osallisena ystävällisyyden puutteeseen pelko, että toinen tarttuu takkiin eikä hänestä pääse eroon, jos sanoo hymyillen jonkin ystävällisen sanan?
Mörnötys (suomeksi sisäänpäin kääntyminen) on maan tapa. Voisiko sitä muuttaa kokematta oloaan uhatuksi tai hävettäväksi?
Mitäpä jos me kaikki kokeilisimme viikon ajan tervehtiä tutut ja tuntemattomat - edes muutaman ihmisen edes muutaman päivän aikana?
Liittyisitkö kokeiluun, ottaisitko haasteen kevään kunniaksi?
No comments:
Post a Comment