Sunday, July 3, 2016

Lapin lumo ja yötön yö

Vietin tämän vuoden Juhannuksen Unien Majatalossa Piesjoella, Suomi-neidon oikealla korvalla, Karigasniemeltä 17 km pohjoiseen. 

Edellisestä vierailusta niin pohjoiseen olikin vierähtänyt melkoinen tovi - noin 40 vuotta. 

Olen ajatellut, että kun olen kotoisin Kuhmosta, Suomen vyötärölinjalta ja sielläkin oli talvet pimeitä ja runsaslumisia, en halua sen enempää pohjoiseen. Juhannuksena kuitenkin menin ystävän ja hänen pikkuisensa kanssa pohjoisille maille. Perillä oli pari muutakin aikuista naista ja pari nuorempaa ohikulkijaa, jotka kulkivat omia teitään. Meillä oli tavallaan naisten retriitti siellä.

Yötön yö on Lapissa nimensä mukainen, aurinko laskee seuraavan kerran heinäkuun lopussa. Siihen asti voi nauttia päivänvalosta yölläkin.

Pitkä ajomatka noin 14 tuntia Tampereelta, monenlaiset maisemat matkalla ja lopulta Kemistä pohjoiseen mennessä avautuvat tunturimaisemat ja -luonto, lienevät pehmittäneet pääni, kun  ajatusten virta loppui. 

Siunattu hiljaisuus! 

Kaupungissa asuvalle kerrostaloasukille tuollainen hiljaisuus on muisto ja haave vain. 

Elämän pyhitystä

Viikonloppu oli pyhä - jakamista, arvostelematonta välittämistä, myötätuntoa, näkemistä, kuulemista, nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Omat tunteet sopivat olemaan minussa vapaana ympäristön tunteista ja ajatuksista. 

Ihaillen pienen tyttösen onnellisuutta ja tunnekirjoa saimme me aikuiset naiset hoivata omia sisäisiä pikkuisia tyttösiämme. Hyvin eheyttävää. 


Sain osallistua moneen ihanaan Karhun tytön ohjaamaan tanssituntiin.


Taru pieni Karhun tyttö,
vahva tahto, 
sydän suuri, rakkauden luuri.
Keiju kaunokainen.


Rumpu soi kotikonnuillaan hyvin ja voimallisesti. 



Tein monta puhdistavaa ja  vapauttavaa rituaalia. Uskon rituaalien ja seremonioiden energeettisiä väyliä luovaan voimaan. Aikomuksella ja eleillä on suuri merkitys siinä, että asiat saavat muotoa ja mihin energiani ja minä ihmisenä sen myötä matkaan.






Tunturirinteet ja niillä kasvavat puut, sitkeät vahvat männyt, sammal ja jäkälä kuorrutus kallioilla luovat ikiaikaisuuden ja rauhan tunnelman. Luonto juttelee vahvasti ja silti lempeästi vaeltajalleen. Niin monenlaista kauneutta, pieniä kukkia ja onneksi majatalon korkeudella vain vähän hyttysiä! 



Niinpä kävi, että sinne halajaa sydämeni vielä. Kysyin pohjoisessa asuvalta ystävältäni jo, josko vaikka porohierojia tarvittaisiin ja löytyisi kiva pieni yksiö, jossa voisin viettää sapattivuotta etelästä. Siis minä! Minähän olen aina halunnut lähteä mieluummin jonnekin lämpimään? 

Ehkäpä matkaan kuitenkin vielä pohjoiseen vierailulle, kun oikea hetki koittaa. 







3 comments: