Saturday, December 17, 2016

Elämää ja Kuolemaa


Olen syntynyt kuolemaan.

Kuolema on kaunista,
se on luopumista rajoista –
portti elämään, mielen vankilasta vapaaksi.

Kuolema on tie elämään –
valoon.

Miksi pelätä?
Kuolema on jo tuttu –
se on ystävä.
Kuolema on rakkaus,
niin suuri rakkaus,
että se jaksaa odottaa, kunnes olen valmis
toivottamaan sen tervetulleeksi.

Kuolema on suuri rakkaus;
Äiti-Isä - Luoja
jaksaa odottaa lapsiaan kotiin.

Kuolema on syntymä,
jossa kohtaan Luojani.
Minä olen syntynyt kuolemaan
yhä uudestaan,
että saisin kokea kotiin palaamisen riemun
yhä uudestaan.

Olen syntynyt Kuolemaan.
Tervetuloa Elämä!


Yllä oleva runo Kuolemasta ja Elämästä on pyörinyt mielessäni jo viikon pari. Olen kirjoittanut sen 25.11.2005. Muistan syksyn kellastuneet ja ruskistuneet lehdet maassa, monta luopumista olin prosessoimassa tuohon aikaan. Yksitoista vuotta sitten. Niin paljon on elämää ja kuolemaa mahtunut tähänkin aikajaksoon ja se tuntuu kovin lyhyeltä ja pitkältä yhtä aikaa. 


Ehkä tämä on pyörinyt mielessäni, koska koen olevani taas ison muutoksen kynnyksellä. En vielä tiedä millaisen ja mihin se vie minua. Muutos tarkoittaa sitä, että vanhasta ja totutusta on päästettävä irti. Saan löytää taas itseäni uudella tavalla, nähdä maailmaa uusin silmin. Olen utelias näkemään, silti tunnen myös pelkoa. Pelko on luonnollinen tunne, mutta haluan sen olevan vain sitä. Toivon osaavani taas irrottaa pelosta, jota tuntemattoman tulevaisuuden odottaminen ja kohtaaminen aiheuttaa. Se kuitenkin tulee vääjäämättä, joten uteliaisuus ja ihmetys ovat seuralaisenani ja tukenani vanhasta irrottamisessa.

Runon kirjoittamisen jälkeiset yksitoista vuotta ovat olleet täynnä elämää ja tunnetta, tapahtumaa. Olen kulkenut suunnattoman matkan niinäkin vuosina tapahtumissa, fyysisesti, tunnetasolla ja henkisesti. On kuin olisin kulkenut monen kuoleman ja syntymän läpi.

Iso matka
Hyvinvointialan yritykseni, jota olin luotsannut muutaman vuoden, ajautui konkurssiin. Ihminen, jota rakastin, palasi kotiinsa ulkomaille. Myöhemmin menimme naimisiin ja muutin itsekin ulkomaille. Tyttäreni seurasi mukana, mutta poikani halusi jäädä Suomeen. Hirvittävän sisäisen kamppailun jouduin käymään hyväksyäkseni poikani valinnan jäädä Suomeen ja itseni matkaan lähtemisen suhteen. Sittenkään en sitä pystynyt täysin hyväksymään, mutta matka oli tehtävä ja se aiheutti sisälläni valtavaa tunteiden loiskuntaa ja ristiriitaa. Sielun kutsu oli kuitenkin voimallinen, enkä sitä osannut tai voinut hiljentää, ehkäpä sitä ei pitänytkään hiljentää.
Garden of Gods

Monet asiat elämässä olivat toisin Atlantin ylitettyäni. Uusi maa, uusi kansa, uudet tavat ja kulttuuri ravistelivat vanhoja luutuneita asenteitani, tunteitani ja ajatuksiani. Löysin lopulta paikkani ja tilani siellä ja olin onnellinen uusista kuvioista, ystävistä, yhteisöllisyydestä. Löysin itseni uudella tavalla, löysin sieluni uudella tavalla, mutta vanhassa rakkaassa maisemassa. Intiaani minussa oli kotonaan. Paljon tarinoita syntyi elämäni kirjaan; paljon asioita, joista ammentaa viisautta myöhemmin.



Paluu
Muutaman vuoden ulkomailla asuttuani kutsu kuului takaisin Suomeen. Ero silloisesta miehestäni tapahtui sopuisasti ja yhteisymmärryksessä, vaikka ei ilman kipuja ja työstämistä. Ero ystävistä ja yhteisöistä, joissa olin mukana oli kivuliasta myöskin, mutta senkin täytyi tapahtua.
Paluun suhteen oli tehtävä luopumista ja irtipäästämistä, suurin työ oli tehtävä kuitenkin vasta palattuani ja asetuttuani taas Suomeen ja Tampereelle. Se irtipäästäminen on jatkunut vuosikausia ja edelleen tunnen valtavan voimakkaan yhteyden Kalliovuoriin ja sen kansaan.
Elämäni luominen uudelleen näissä maisemissa on ollut hyvinkin haastavaa, mutta se on tapahtunut. Haasteet eivät vieläkään ole ohi.

Vanhan kauden päätös
Paluun jälkeen 84 vuotias isäni kuoli tästä ihmiselämästä. Se oli selkeä vanhan ajan ja elämän loppu, kuin kuolema, mutta samalla syntymä. Monta rankkaa tunnetta ja prosessia on sekin aiheuttanut. On asioita, jotka ovat avautuneet isän lähdön jälkeen ja on asioita, jotka ovat sulkeutuneet myöskin. 
Vanha kausi päättyy väkisinkin, kun vanhemmat poistuvat fyysisestä elämästä.

Monet ihmiset ympärilläni ovat matkani varrella ja vuosien saatossa vaihtuneet ja jotkut heistä ovat jääneet. Suhde jääneisiin on syventynyt ja rikastunut entisestään. Koen suunnatonta kiitollisuutta ja ihmetystä kaikesta siitä ja kaikista ystävistäni ympärilläni. 

Kiitollisuus on myös siinä, että hyvä suhde molempiin lapsiini on säilynyt kaikissa näissä matkoissa ja kausien vaihteluissa. Toivottavasti osaan myöskin kannustaa heitä kuuntelemaan ja elämään omaa sielunsa kutsua todeksi. Toivottavasti osaan päästää irti heistä, jos heidän matkansa vie kauas.

Elämästä ja Kuolemasta
Meditaatioryhmässä, jossa olen käynyt tämän vuoden aikana useita kertoja, aloitettiin lukemaan "Tiibetiläinen kirja Elämästä ja Kuolemasta". Kuinka hyvin se resonoikaan minussa ja tuon ylhäällä olevan runoni kanssa.

Kuolema on ollut elämässäni läsnä aina ja olen ollut tietoinen kaiken väliaikaisuudesta ihan pienestä pitäen. Kuolihan äitini ollessani vain kolme vuotias. Voin vain kuvitella, millaisen luopumisen prosessin hän on aikoinaan sairastuttuaan käynyt: neljä pientä lasta ja omakin elämä vasta niin kovin lyhyt. Äidin äiti oli kuollut vähän ennen kuin olen syntynyt, isäni äiti kuoli kun olin noin 11v, jonkin verran myöhemmin isoisäni, setäni, enoni, äitipuoleni äiti, .... niin moni muukin on poistunut näiltä tanhuvilta aikaisessa vaiheessa.

Olen itse kuollut unissani monet kerrat ja monin tavoin. Tiedostaminen, hetkellinen säpsähdys kuin ravistautuminen, irti päästäminen, autuus, tyhjyys - ja sitten kuvat alkavat uudelleen - erilaisina.

En koe kuoleman ajattelemista synkäksi vaan vapauttavaksi, mutta en myöskään koe tarvetta tehdä mitään sen eteen, että se tulisi nopeammin. Kuoleman tiedostaminen on auttanut minua elämään täydemmin tätä ihmiselämää. Sen tiedostaminen auttaa minua valitsemaan elämän aina uudelleen ja valitsemaan myös asioita, joiden tunnen tukevan Elämää, muutakin kuin tämän pienen minun elämää - ravinnosta lähtien. Koska kuolemassa eli luopumisessakin on elämä, kuolema on vain osa elämää, mutta hyvin olennainen osa sitä.



No comments:

Post a Comment