Herätys myötätuntoon ja välittämiseen, 7. harjoitus

Otin hyllystä Pema Chödrönin kirjan "Viisaus kaaoksen keskellä" ja etsin sieltä myötätunnosta puhuvan luvun.

"Todellinen ja välitön yhteys johonkuhun - omaan lapseen, puolisoon, vanhempaan, asiakkaaseen, potilaaseen tai kadulla asuvaan kodittomaan naiseen - merkitsee sitä, että ei sulje tuota ihmistä ulkopuolelle, mikä tarkoittaa ensiksikin, että ei sulje itseään ulkopuolelle. Se tarkoittaa, että sallimme itsemme tuntea, mitä tunnemme, emmekä työnnä tunteita pois. Se tarkoittaa, että hyväksymme kaikki ominaisuutemme, nekin, joista emme pidä. Se edellyttää avoimuutta, jota buddhalaisuudessa joskus kutsutaan tyhjyydeksi - ei kiinnitytä mihinkään eikä pidellä kiinni mistään. Vain avoimessa tilassa pystymme myöntämään, miltä meistä tuntuu. Vain avoimessa tilassa, jossa on tilaa muullekin kuin vain omalle versiollemme todellisuudesta, pystymme näkemään, kuulemaan ja tuntemaan, keitä muut ihmiset todella ovat. Silloin kykenemme todelliseen vuorovaikutukseen heidän kanssaan."

Hän sanoo hyvin: "Myötätuntoisena oleminen on vaativaa."
Hän kertoo esimerkkejä auttamistyön eri muodoista ja lopulta sanoo, että niissä kohtaamisissa "Ennemmin tai myöhemmin kaikki ratkaisemattomat ongelmamme nousevat pintaan: kohtaamme itsemme."
Hän jatkaa myöhemmin:"Ellemme kykene työskentelmään itsemme kanssa ja torjumme itsemme, tulee mahdottomaksi työskennellä muiden kanssa, ja torjumme heidät."

Olen huomannut omassa elämässäni tuon, mitä hän kirjoittaa. Olen myös törmännyt siihen, että lähimpänä olevia ihmisiä kohtaan on joskus hyvinkin haastavaa olla myötätuntoinen ja avoin, koska lähimmät ihmiset väistämättä jossakin kohden pakottavat meidät kohtaamaan itsemme.
Tätä edelleen harjoitellen.

Tänään voisi harjoituksemme olla vaikkapa se, että pyrimme kohtaamaan avoimena ja arvioimatta omista tunteistamme lähtöisin ketä tänään kohtaammekin. Kuuntelemme aidosti ja katsomme silmiin. Se voi olla vaikka vain hyvät huomenet tai päivät puolisolle, lapsille, naapurille, ystäville tai työkavereille ja suoraan kohdaten,

Keskusteluissa voimme ymmärtää toista, mutta silti me molemmat voimme olla eri mieltä oman kokemuspohjamme kautta. Voimme havaita, että erimielisyys herättää meissä jotain vanhoja kaikuja aiemmista kokemuksistamme ja siten nostattaa tunteita pintaan; toteamme ja hyväksymme ne vain ja silti kohtaamme kenet kohtaamme suoraan ja läsnäollen.

Meidän ei tarvitse jokaista omaa tai toisen ongelmaa ratkaista juuri siinä, riittää kun kuuntelemme, kuulemme, katsomme ja näemme toisen. Se vie uskomattoman pitkälle, kun tuntee, että joku oikeasti näkee ja kuulee meidät.

Tarjotaan sellainen läsnäolemisen ja myötätunnon lahja sekä itselle että hänelle, jonka kanssa 

kohtaamme.